Söpöysvaroitus! Seuraa suorana pöllönpoikasten kuoriutumista Pöllölivessä

WWF:n uusimmassa livelähetyksessä seurataan lapinpöllön pesän tapahtumia – poikasten kuoriutumista ja kasvua. Nyt ensimmäinen poikanen on kuoriutunut. 

Noin kuukauden mittainen hautomiskausi on ohitse, kun ensimmäinen lapinpöllön poikanen kuoriutui viime viikolla.

Pesässä on kuitenkin vielä kolme munaa, joiden kuoriutumista seurattiin myös MTV Uutisissa suorassa lähetyksessä keskiviikosta perjantaihin 24.–26. toukokuuta tässä artikkelissa.

Kuoriutuneet poikaset eivät ole vaaralta suojassa edes omassa pesässään. Kun naaras poistuu pesältä, varislinnut tai orava voivat viedä munia. Myös näätäeläimet voivat tuhota pesintöjä. 

– Naaras vartioi ja puolustaa poikasia. Lapinpöllö voi käydä aggressiivisesti myös pesälle kiipeävän rengastajan kimppuun tai mikäli ihminen lähestyy lentokyvyttömiä poikasia, WWF:n yhteistyökumppani, lapinpöllöjä pitkään rengastanut Matti Suopajärvi sanoo. 

Lapinpöllö vakituisista pöllöistämme harvalukuisin 

Lapinpöllöjä pesii Suomessa vuosittain arviolta 300–2000 paria. Pesivien parien määrä vaihtelee vuosittain suuresti myyrätilanteen mukaan.  

– Koiras tuo pesälle päivittäin kolmesta neljään peltomyyrää, ja se kertoo, että myyriä on tällä hetkellä riittämiin. On ollut mielenkiintoista huomata, että pöllökoiras tuo ruokaa pääasiassa auringonnousun ja -laskun aikaan, Suopajärvi sanoo.  

Lapinpöllökamera on osa WWF:n Luontoliveä. Pöllöt valikoituivat kuvattavaksi kohteeksi, kun suositun sääksikameran rinnalle haluttiin toinen lintukamera.  

– Pöllöt kiinnostivat, koska harva on päässyt seuraamaan niiden pesintää omin silmin. Lapinpöllö valikoitui kuvauskohteeksi, koska se on näyttävä, sympaattisen oloinen ja vähän mystinenkin laji, WWF:n kehityspäällikkö Justus Hyvärinen sanoo. 

MTV Uutiset seurasi suorana poikasten kuoriutumista artikkelin videolla suorana aina perjantaihin 26. toukokuuta asti. WWF:n Luontolive seuraa poikasten varttumista aina juhannukseen asti.  

Tällä hetkellä WWF:n suorissa lähetyksessä voi seurata myös sääksiä ja itämerennorppia. 

Lue myös:

    Uusimmat