Some kuuluu nykykouluun, mutta opettajien osaamisessa on suuria eroja

Sosiaalinen media on tullut osaksi kouluopetusta, mutta ei vielä riittävästi, sanovat asiantuntijat. Tieto- ja viestintätekniikan, johon somekin sisältyy, pitäisi uusien opetussuunnitelmien mukaan olla mukana eri oppiaineissa.

– Vielä ei ole se tilanne, että tämä olisi tosiasia jokaisessa Suomen koulussa tai jokaisessa Suomen kunnassa, sanoo opetusalan ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo.

Samaa mieltä on sosiaalisen median asiantuntija ja tietokirjailija Harto Pönkä. Hänen mukaansa ero esimerkiksi ison kaupungin ison koulun ja maaseudun pikkukoulun välillä voi olla yllättävän iso.

Somea on tarkoitus käyttää sekä opetuksen välineenä että opetuksen kohteena.

Taitoja voi oppia laatimalla luokalle somepelisäännöt

Somessa tarvittavat taidot ovat pitkälti vuorovaikutustaitoja ja vastuullisen toiminnan osaamista.

– Samat säännöt pätevät verkon puolella kuin verkon ulkopuolellakin. Monesti ne ovat näitä, mitkä mielletään kotikasvatukseen liittyviksi asioiksi, kuten miten käyttäydyt muita ihmisiä kohtaan, Pönkä sanoo.

Pönkä, joka on koulutukseltaan luokanopettaja, kertoo esimerkin sometaitojen opettamisesta:

– Yksi hyvä harjoitus on, että tekee luokan yhteiset somepelisäännöt tai jokainen tekee itselleen tärkeimmät periaatteet: miten toimin verkossa ja somepalveluissa, miten käytän kännykkääni.

Vastuu on jokaisella opettajalla

Alakouluissa on toista lukuvuotta käytössä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet, joissa sosiaalinen media on vahvasti mukana, vaikka sitä ei juuri suoraan mainitakaan.

Salo ja Pönkä kertovat, että some sisältyy erityisesti kahteen kokonaisuuteen: tieto- ja viestintäteknologian (tvt) osaamiseen sekä monilukutaitoon. Monilukutaito pitää sisällään tekstin, kuvan ja videon lukutaitoa, lähdekriittisyyttä sekä erilaisten sisältöjen tuottamista.

Sekä monilukutaito että tvt-osaaminen ovat opetussuunnitelmassa osa laaja-alaisia osaamisen tavoitteita. Se tarkoittaa, että niitä on tarkoitus käsitellä eri oppiaineissa.

Toisin sanoen sometaitojenkin opettamisesta vastuu on kaikilla opettajilla.

Opettajien saatava lisää koulutusta

Salon ja Pöngän mukaan opettajien osaamisessa on suuria eroja, ja sen myöntää myös opetusneuvos Arja-Sisko Holappa Opetushallituksesta.

– Varmasti opettajien omat mediakasvatustaidot tai esimerkiksi juuri sometaidot vaihtelevat, eli kuinka paljon on kokemusta omassa arjessa ja kuinka paljon on hyödyntänyt sitä omassa pedagogisessa työssään, Holappa sanoo.

Hänen mukaansa täydennyskoulutusta on tarjottu, mutta sitä tarvitaan varmasti edelleen.

Holappa nostaa koulutusmenetelmistä hyväksi esimerkiksi tutor-opettajatoiminnan. Siinä pidemmällä olevat opettajat neuvovat kollegojaan tvt-asioissa. Pian on aukeamassa uusi tutor-opettajahakukierros, Holappa kertoo.

Holappa huomauttaa, että jatkuvan kehityksen vuoksi koulutuksen tarpeelle ei näy loppua.

– Sitä mukaa kuin asioita otetaan haltuun, tulee uusia välineitä ja uusia kanavia ja myös pedagoginen käyttö kehittyy. 

Lue myös:

    Uusimmat