Teini-ikäinen somalialaistaustainen tyttö joutui kotonaan Vantaalla muutaman vuoden aikana lukuisia kertoja pahoinpidellyksi. Häntä hakattiin, koska oli tullut liian myöhään kotiin tai kieltäytyi tekemästä ruokaa. Jutussa tuomittiin tytön isä ja veli.
Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 52-vuotiaan isän useista pahoinpitelyistä 2010-2012. Tuomio oli seitsemän kuukautta ehdollista. Nyt 23-vuotias isoveli tuomittiin yhdestä pahoinpitelystä neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Nykysin parikymppinen tytär pysyi vaitonaisena koko oikeudenkäynnin ajan.
Isä kertoi oikeudessa, että jos tytär ei noudattanut kotiintuloaikaa, häntä oli rangaistu esimerkiksi ottamalla puhelin pois tai kotiarestilla.
Miehen mukaan heidän kulttuurissaan kurinpito oli erilaista kuin suomalaisessa kulttuurissa. Isä kiisti pahoinpitelyt, mutta myönsi muutaman läpsäisyn kasvoihin ja kaksi pyykkinarulla lyömistä.
Lyöntejä sähköjohdolla
Esitutkinnassa tai lääkärien vastaanotolla tytär oli kertonut tapahtumista. Maaliskuussa 2011 tyttöä lyötiin sähköjohdolla. Lokakuussa hänet oli sidottu tuoliin ja lyöty sähköjohdolla, putkella ja käsipainolla. Sairaalassa tyttö oli valehdellut, että poliisi tietää jo asiasta. Hänen kätensä oli murtunut.
Marraskuussa hänet vietiin Peijaksen sairaalaan, jossa hän kertoi joutuneensa pahoinpidellyksi tultuaan edellisenä iltana liian myöhään kotiin. Tytön lääkärille antaman kertomuksen mukaan perheenjäsenet olivat pahoinpidelleet häntä lyöden nyrkillä, maalausvarrella ja sähköjohdolla sekä potkien jalkaan, repien vaatteista ja kuristaen käsillä.
Koulukuraattori oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen 25. marraskuuta 2011. Kotikäynnillä kuraattori oli kysynyt tytöltä mitä oli tapahtunut, kun oven avanneen tytön käsi oli paketissa. Tyttö oli vastannut, ettei muista.
Kertomus lääkärille
Tyttö tuli 27. helmikuuta 2012 Peijaksen päivystykseen. Hän kertoi joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi viikkoa aiemmin. Kertomuksen mukaan hän ei ollut pyydettäessä tehnyt ruokaa, jolloin isä oli lyönyt nyrkillä ja pannulla päähän. Päätä oli hakattu seinään ja kun hän oli kaatunut pahoinpitely oli jatkunut potkien ja lyöden. Lääkärin raporttiin oli kirjattu, että potilasta oli pahoinpidelty noin viiden vuoden ajan ja että tekijöinä olivat isä ja veljet.
Koska uhri ei puhunut oikeudessa mitään, oikeus hylkäsi osan syytteistä ja muutti teonkuvauksia. Esimerkiksi helmikuun 2012 tapauksen osalta oli oikeuden mukaan selvää, että tyttöä oli pahoinpidelty, mutta paistinpannulla lyömisestä tai kuristamisesta ei ollut näyttöä. Syyte törkeästä pahoinpitelystä kaatui ja teko muuttui pahoinpitelyksi.
Muitakin syytteitä hylättiin, koska esitutkintakertomus ei voi olla pääasiallinen näyttö tuomiossa.
Ehdolliset tuomiot
Loppujen lopuksi isä tuomittiin useista - tarkka määrä ei selvinnyt - pahoinpitelyistä 7 kk vankeusrangaistukseen. Tuomio oli ehdollinen.
Veli sai yhdestä pahoinpitelystä 4 kk vankeutta. Hänet oli tuomittu aiemmin kahdesta petoksesta, mutta oikeus katsoi ehdollisen sopivaksi.
Mitään korvauksia tyttö ei vaatinut.
Uusimmat
-
19:13
Nyt puhuu Ruotsin jättänyt kohuttu tähti – "Tärkeämpiä kuin mikään muu maailmassa"
-
19:12
Kouluväkivalta ei ole enää "happy slappingia" – raa'an väkivallan kuvaamiselle järjestetään jopa sessioita: "Osa saa niistä tyydytystä"
-
19:05
Pintapelastaja Juho Ala-Lahti oli ensimmäisenä paikalla, kun Estonia-autolautta upposi: "Keli oli mahdoton"
-
19:02
Pelikiellon lusinut kohupelaaja Tarmo Reunanen yritti yllättävää temppua – katso
-
18:46
HIFK:n pelissä hurja salama-alku: 15 sekunnissa helisi
-
18:40
Pohjois-Korean karkottama sotilas palautettu Yhdysvaltojen huostaan
-
18:35
Video näyttää sadan nuoren ryöstöretken USA:ssa – saaliiksi iPhoneja ja lenkkareita
-
18:29
Palomestari perkaa öisen hälytysajon tapahtumat Helsingissä: Kuinka hyvin suomalaiset osaavat väistää hälytysajoneuvoa?
-
18:21
"Tämä paha poika kun parkkeeraus Helsinki edustaan" – Putinin trollibotin "Jarmo Virtasen" sotalaivafantasiat menivät pahanpäiväisesti pieleen
-
18:19
Veden varaan joutunut aikuinen kuoli Helsingin Tervasaaressa
-
17:58
Helsingin asuntojen korjauksia lykätään, vuokria nostetaan reilusti: Näin Suomen suurin vuokranantaja perustelee
-
17:49
Kommentti: Se suuri paluu aikaistui taas – esiintyköön PMMP ensi kesänä vaikka joka ikisen pitserian nurkassa
-
17:35
Tämä hirvi sekoitti Tukholman metroliikenteen koko päiväksi
-
17:31
Passi kouraan: Putin antoi kanadalaispakille Venäjän kansalaisuuden
-
17:30
Räppäri Musta Barbaari aikoo valloittaa jälleen fitness-lavat seitsemän vuoden jälkeen: "Olenhan vasta 32-vuotias nuorukainen"
-
17:24
Äiti yritti tappaa lapsensa ja itsensä Tammelassa vuonna 2017 sytyttämällä kodin tuleen – "Olosuhteet huomioon ottaen äiti muistaa liian vähän"
-
17:23
Ukrainan mukaan Venäjä rakentaa uutta rautatieyhteyttä miehitetyille alueille – MTV seuraa sotaa
-
17:01
Analyysi: Juhliko Ukraina onnistumistaan liian aikaisin – vai yrittääkö Venäjä taas vedättää?
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys varaosa-autossa ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
Lataa lisää