Söikö perheenisä todella gekon yllytettynä? David sai salmonellan ja menehtyi
Miehen kerrotaan menehtyneen karmivan vedonlyönnin seurauksena.
34-vuotias David Dowell menehtyi ilmeisesti juhlissa vastaanotetun haasteen seurauksena. Australialaismiehen kerrotaan yllytettynä syöneen kokonaisen gekko-liskon osana vedonlyöntiä, uutisoivat useat uutissivuston, muun muassa The Sun.
Veto tapahtui joulujuhlissa, ja mies menehtyi kymmenen päivää tapahtuneen jälkeen. Vielä yli puoli vuotta myöhemmin perhe kaipaa kuitenkin vastauksia tapahtuneeseen.
– Emme tiedä sataprosenttisesti, kuinka hän menehtyi, mutta kuolintodistuksessa sanottiin gekon nieleminen, joten oletan, että se oli se, kertoo 18-vuotiaasta asti miehen kanssa seurustellut Allira Bricknell.
Pariskunnalla oli kolme lasta.
Salmonella iski
David kärsi juhlia seuraavana päivänä pahasta olosta. Aluksi oireet kuitattiin krapulana, mutta kun hän seuraavana päivänä alkoi oksentaa vihreää nestettä, kiidätettiin hänet sairaalaan, jossa hänelle diagnosoitiin salmonella, Brisbane Times kertoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan salmonella leviää yleensä bakteeria kantavan ihmisen tai eläimen ulosteella saastuneiden elintarvikkeiden välityksellä, mutta se voi tarttua myös ihmisestä toiseen. Myös lemmikkieläimet, erityisesti matelijat, voivat olla tartunnanlähteenä. Oireita ovat usein esimerkiksi ripuli ja kuume.
"Mitään todisteita ei ole"
Aluksi salmonellan syy oli epäselvä, kunnes Allira puhui eräälle miehen ystävistä, joka muisti Davidin todella syöneen juhlissa gekon. Kun nainen kertoi tästä lääkärille, lääkäri oli totesi, että se saattoi hyvinkin olla syy, kertoo Daividin Hannah-sisko.
– Mitään todisteita ei ole, että hän oikeasti söi sen, sisko kuitenkin toteaa.
– Se oli veto, joten hänellä on voinut olla tarkoituksenaan syödä sitä ja heittää sitten pois. Loppujen lopuksi, emme tiedä, söikö hän gekon oikeasti. David ei koskaan maininnut sitä.
"Hän oli todella tuskissaan"
Sisko kertoo Davidin turvonneen sairaalajakson aikana rajusti. Davidin keuhkot alkoivat täyttyä nesteellä, jota vuoti myös hänen vatsaansa. Hänen virtsansa oli mustaa ja oksennuksensa vihreää.
– Kun menin katsomaan häntä, hän oli todella tuskissaan, Hannah sanoo.
Aluksi lääkärit eivät aikoneet leikata miestä lainkaan. Kun leikkaus lopulta suoritettiin, mies menehtyi sen aikana elinten petettyä.
Perhe kaipaisi kipeästi vastauksia tapahtuneesta sairaalalta. Perheen mukaan David käytännössä "mädäntyi sisältä ulospäin" ja siksi perheenjäsenet kyseenalaistavatkin jotkut sairaalan henkilökunnan päätöksistä. He eivät kuitenkaan ole tehneet virallista valitusta.
– Haluan oikeutta Davidille... tai vain vastauksia, sisko sanoo.
Brisbane Timesin mukaan sairaalan toimista ei ole löytynyt epäselvyyksiä. Niinpä Davidin kuolintodistus vahvistettiin.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: The Sun, Brisbane Times, 7news.com.au
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää