Sohvaperunadieetti: Estääkö laiskuus sortumasta herkkuihin?
Newyorkilaisen yliopiston tutkijat väittävät, että mielitekoihin tarttumista voi estää hyvinkin helpolla tavalla.
Olet ehkä kuullut, että kun joku on poissa silmistä, se on poissa mielestä? Tuore tutkimus paljastaakin, että jos laitat herkut pois katseesi ulottuvilta, ne pysyvät pois suustasikin.
Newyorkilaisen St. Bonaventuren yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan, mitä kauempana ruoka on, sitä epätodennäköisemmin haluat sitä syödä – vaikka kyseinen ruoka olisi herkkuasi!
Appetite-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa 56 osallistujaa jaettiin kahteen ryhmään. Toisen ryhmän jäsenten käden ulottuville sijoitettiin omenanviipaleita, mutta voinmakuiset popcornit sijoitettiin kahden metrin päähän. Niinpä näiden ihmisten piti nousta ja kävellä popcorn-kulhojen luo.
Toiselle ryhmälle tehtiin päinvastoin. Popcorn-kulhot laitettiin käden ulottuville ja omenat kauemmas.
Vaikka osallistujien mielestä popcorn oli omenaa herkullisempaa, päätyivät he silti suurimmaksi osaksi syömään sitä ruokaa, mikä oli lähempänä. Niinpä siinä ryhmässä, jossa popcornit olivat kauempana, osallistujat tulivat syöneeksi vähemmän kilokaloreita.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmiset ovat laiskoja. Vaikka pidämmekin roskaruoasta, tutkijoiden mielestä syömme sitä epätodennäköisemmin, jos se vaatii pientä vaivannäköä. Pidä siis huoli siitä, että televisiota katsellessasi olosi on mahdollisimman mukava ja herkut ovat keittiössä turvassa. Kun mieliteot vaivaavat, asentosi on liian mukava, jotta jaksaisit nousta ja tehdä iskun herkkukaapille.
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Women's Health
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää