Mainos

Snoop Dogg ihastui suomalaissuunnittelijan hattuun – yhteistyötä luvassa

Suomalaissuunnittelija Jenni Ahtiainen pääsi tapaamaan Snoop Doggia perjantaina Tampereella. Tähti ihastui ikihyviksi Ahtiaisen suunnittelemaan erikoiseen hattuun.

gTIE-asustemerkistä tunnettu asustesuunnittelija Jenni Ahtiaisella oli perjantaina jännät paikat, sillä hän pääsi Blockfesteillä esittelemään tuotoksiaan jenkkiräppäri Snoop Doggille.

Ahtiainen oli valmistanut tähdelle eettisestä nahasta kudotun räppärihenkisen päähineen.

– Pääsin tapamaan häntä muiden fanien kanssa. Jättäydyin tahallani viimeiseksi, jotta ehdin esitellä hatun. Suunnittelin sen kesällä Pariisin messujen aikaan, Ahtiainen kertoo.

Jenni Ahtiaisen perustama gTIE-asustemerkki on tunnettu erikoisista huivista ja solmukkeista, jotka käyvät vaihtoehtona perinteisille ruseteille ja kravateille.

Suomalaistähdistä muun muassa Duudsonit, Laura Birn, Softengine ja ohjaaja Timo Vuorensola ovat edustaneet Ahtiaisen malliston asusteissa.

Maailmantähtien käyttäytymisestä ei koskaan voi etukäteen tietää, joten Ahtiainen tiesi pelaavansa riskillä esitellessään hatun Snoop Doggille. Artisti oli kuitenkin ihastunut hattuun saman tien.

– Snoop Dogg laittoi sen heti päähän ja juoksi takahuoneeseen peilailemaan.  Hän jätti hatun päähän ja kun lähdin paikalta, näin miten hän esitteli hattua innoissaan bändikavereilleen ja poseerasi peilin edessä. Hän oikein otti aurinkolasit pois päästä ja fiilisteli päähinettä, Ahtiainen intoilee.

Jenkkitähden tavannut Ahtiainen kuvailee Snoop Doggin olleen rauhallinen tapaus.

– Snoop Dogg oli todella rauhallinen ja rento tyyppi.  Otimme useita yhteiskuvia ja halasimme, kaikki olivat todella mukavia tyyppejä. Snoop Dogg myös heti kysyi, että onko minulla Instagram-tiliä. Hienoa, että noin iso tähti ymmärtää sosiaalisen median voiman.

Suunnittelija kutsuttiin uudelleen takahuoneeseen

Snoop Dogg on julkaissut Instagram-tilillään lukuisia kuvia itsestään suomalaissuunnittelijan hattu päässään. Tähti innostui hatusta jopa niin paljon, että pian Ahtiainen haettiin uudelleen tarkkaan vartioituun takahuoneeseen.

– Yhtäkkiä minulle tultiin sanomaan, että Snoop Dogg haluaa minun menevän vielä takaisin takahuoneeseen. Kyllä siinä vaiheessa meinasi mennä juomat väärään kurkkuun.

Jenkkitähden innostuksen myötä Ahtiainen suunnittelee nyt hänen kanssaan yhteistyötä.

– Snoop Dogg haluaa tilata lisää hattuja ja monissa eri väreissä. Mahdollisesti teemme jotain yhteistyötä pipomalliston merkeissä, koska hänelle oli tärkeää, että hattu oli uniikki.

– En tiedä vielä mitä tästä tulee, mutta seuraavaksi toimitan Snoop Doggille ja hänen edustajilleen värikarttoja.

Snoop Doggin innostuksesta hattuun kertoo se, että tähti on julkaissut Instagram-tilillään lukuisia kuvia itsestään hattu päässä. Räppäri myös lähti Tampereelta lauantaina hattu päässä. 

Ahtiainen on aiemmin asustanut tähtiä myös esimerkiksi American Music Awardseihin. Tästä huolimatta perjantai-ilta jää hänellä ikuisesti mieleen. Ahtiainen myöntääkin, että illan tapahtumissa on hänelle vielä paljon sulateltavaa.

– Aina sitä kuitenkin varautuu myös siihen, että homma voi hyytyä heti kerralla. Tuollainen tähtihän voi saada vaikka kuinka paljon roinaa.

– Oli riskiveto tehdä tuollainen perinteinen reggaehattu, mutta luotin erikoiseen materiaaliin ja kudottuun toteutustaspaan. En ole kyllä hetkeen ollut näin sekaisin ja fiiliksissä.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja