Snapchatiin uusi yksityisempi sijainninjakotoiminto

Snapchatia ollaan jälleen päivittämässä uudella toiminnolla, uutisoi 9to5Google. Tämänkertainen lisäys mahdollistaa sijainnin jakamisen entistä yksityisemmin.

Snapchat oli ensimmäisten joukossa tarjoamassa reaaliaikaista sijainnin jakamista ystävien kesken. Yhtiötä on kuitenkin kritisoitu tietoturvan takia, mutta nyt asiaan on jälleen luvassa parannusta, kun sijainnin lähettäminen ja pyytäminen tulevat mahdollisiksi.

Sijainnin lähettäminen tekee mahdolliseksi sijainnin jakamisen reaaliajassa esimerkiksi parhaan ystävän kanssa. Ystävä voi myös pyytää sijaintia näkyviin keltä vain sellaiselta Snapchat-käyttäjältä, jota itse seuraa, mutta joka myös seuraa häntä. Keneltä tahansa sijaintitietoja ei siis voi lähteä mankumaan, mikä on tietenkin yksityisyyttä silmällä pitäen erittäin tervetullutta.

Oman sijaintinsa jakaminen tai seuratun tuttavan sijainnin pyytäminen onnistuu loogisesti keskustelut näyttävällä välilehdellä pitämällä haluttua kontaktia painettuna niin kauan, että sijainnin jakamisenkin mahdollistava valikko ilmaantuu esiin. Jaettu sijainti pysyy ja päivittyy halutuille henkilöille aina kahdeksan tunnin ajan kerrallaan, mikäli toimintoa ei tätä ennen manuaalisesti lopeta.

Uusi ominaisuus on tulossa sekä Android- että iOS-käyttäjille seuraavien viikkojen aikana. Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka laajasta jakelusta on aluksi kyse.

Lue myös:

    Uusimmat