SM-liigassa dominoineen NHL:n ykkösvarauksen ura päättyi kaikessa hiljaisuudessa – muistetaan kaikkien aikojen maalipaikan tuhlaamisesta

Moni suomalainen jääkiekon ystävä muistaa SM-liigaa työsulkukaudella Ilveksessä dominoineen Patrik Stefanin kaudelta 2004-2005. Kaikki eivät muista Stefanin olleen vuoden vuonna 1999 NHL:n varaustilaisuuden ensimmäinen varaus.

Stefanin varasi numerolla yksi Atlanta Thrashers. Seuraavat vuodet osoittivat, ettei seurahistorian ensimmäinen varaus ollut onnistunein mahdollinen.

Vuoden 1999 varaustilaisuus ei ollut vuosista hedelmällisin. Vain 37 prosenttia varatuista pelaajista pelasi vähintään 100 ottelua NHL:ssä. Stefan teki parhaalla kaudellaan 82 ottelussa 40 pistettä. 

Kuvaavaa on, että Stefanin uralta ykkösvarausta paremmin muistetaan ennennäkemätön maalipaikan hukkaaminen Edmonton Oilersia vastaan kaudella 2007. Dallasissa pelannut Stefan pääsi luistelemaan yksin kohti maalivahdin pois ottaneen Oilersin maalia, mutta kiekko kierähti viimeisellä hetkellä lavan yli. Oilers käänsi hyökkäyksen kahdeksan sekuntia ennen loppua ja Ales Hemsky iski ottelun tasoihin.    

Loukkaantumiset eivät kysyneet myöskään Stefanilta lupaa. Ura päättyi ennen aikojaan vammoihin ennen 30 ikävuotta.

NHL Central Scoutingin mukaan Stefan oli ykkösvaraukseksi arvioitu pelaaja ennen vuoden 1999 varaustilaisuutta. Stefan oli pelannut edelliset puolitoista kautta Long Beach Ice Dogsissa IHL-sarjassa. Vuoteen 2001 pyörinyttä sarjaa pidettiin joidenkin arvioiden mukaan tuolloin maailman toiseksi parhaana sarjana. 

Vaikka aivotärähdykset olivat rajoittaneet Stefanin draft-vuoden vain 35 pelin mittaiseksi, hän oli silti statukseltaan tähtipelaaja ja pelasi piste per peli -tahdilla 17-vuotiaana. Thrashers otti riskin, joka kostautui. Patrik Stefan pelasi seitsemän vuoden NHL-urallaan yhden täyden 82 ottelun kauden.

Suomalaiset muistavat Stefanin työsulkukaudelta 2004-2005. Stefan saapui Ilvekseen, jossa tsekkiläinen iski 37 ottelussa 41 pistettä. 

Aivotärähdykset seurasivat Stefania läpi uran, mutta pelit päätti lopulta lonkka. Stefan halusi pelata, mutta fysiikka ei antanut myöten. Ura päättyi hiljaisuudessa kolmen ottelun jälkeen sveitsiläisseura Bernissä.

Stefan on taistellut uransa jälkeen kipua vastaan, mutta 38-vuotiaan lonkka uusitaan vihdoin kesällä 2019.

– Olen noin kahdeksan vuotta myöhässä. Yritin sinnitellä niin pitkään kuin pystyin. Ei ole montaa ikäistäni, jotka tarvitsevat tekolonkan. Muistan istuneeni 30-vuotiaana lääkärissä huonon lonkkani kanssa. Seuraavaksi vanhin henkilö siellä oli 65 tai 70. Mitä teen täällä?, Stefan ajatteli ESPN:n mukaan.

Nykyisin Stefan pyörittää pelaaja-agenttien toimistoa, jonka ensimmäinen NHL:ään varattu ja sopimuksen tehnyt asiakas oli maalivahti Michal Neuvirth.

Stefanin ainutlaatuinen kokemus NHL:ssä antaa hänelle perspektiiviä keskustella asiakkaiden kanssa kiekkobisneksen vaikeimmistakin puolista.

– Tämä on vaikea bisnes olla mukana. Ei kysymystäkään siitä, mutta kun opastat nuoria pelaajia läpi heidän voittojen ja tappioiden - sillä olen ollut niissä itse mukana - se on erittäin palkitsevaa, Stefan sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat