Tutkija: Joka viides punkki kantaa borrelioosia

Punkki eli puutiainen imee verta ihmisen iholta useita päiviä. Borreliabakteereja siirtyy ihmiseen eniten siinä vaiheessa, kun punkki on lopettamassa syömistään. Jos poistaa punkin iholta ajoissa, riski sairastua on todellakin aika pieni, sanoo hyönteistutkija Lena Huldén.

Puutiaisia elää Huldénin mukaan koko Etelä-Suomessa. Se talvehtii mielellään karikkeisessa metsässä, sillä se talvehtii maassa kaivautumalla karikkeeseen, Huldén kertoo.

– Paikan pitää olla sellainen, että siihen pääsee hyvin kaivautumaan maahan. Talvehtimispaikka ei voi olla ihan rannassa, koska jos vesi nousee talven aikana, niin silloin puutiaiset kuolevat.

Puutiaiset alkavat liikkua, kun lumi on hävinnyt ja ilma lämpenee, Huldén kertoo.

– Mä olen joskus nyppinyt koirastani puutiaisen jo helmikuussa.

Puutiainen syö elämänsä aikana kolme kertaa

Punkki löytää uhrinsa eli isäntänsä Huldénin mukaan hiilidioksiidin ja lämmön avulla.

Puutiainen tarvitsee elämänsä aikana kolme veriateriaa, yhden toukkana, yhden nymfinä ja yhden aikuisena, Huldén kertoo.

– Toukkana puutiaiset pysyttelevät lähellä maata ja suosivat jyrsijöitä.

Noin puolen millin kokoisena nymfinä ne haluavat vähän isomman isännän, esimerkiksi jäniksen. Kun ne ovat täysikasvuisia, ne pystyvät kiipeämään ruohonkorteen. Silloin ne odottavat isoa nisäkästä, joihin ihminenkin lasketaan, Huldén kertoo.

Puutiaiset talvehtivat kaksi kertaa ilman veriateriaa, joten ne pystyvät elämään yhden kesän syömättä.

– Näin ollen ne pystyvät elämään Suomessa jopa kuusi vuotta.

Puutiaisten määrää ei voi Huldénin mukaan ennustaa.

– Yleensä puutiaisten hiljaisuus tarkoittaa sitä, että on ollut huono sää ja ihmiset eivät ole olleet paljoa ulkona

Punkki voi olla vaikea hävittää

Jos liikkuu paljon punkkialueilla, vaatteet kannattaa pestä 60 asteessa, Huldén kertoo.

– Olen pessyt puutiaisia pesukoneessa 40 asteessa pesupulverin kanssa, ja siitä ne selvisivät. 60 asteesta ne eivät enää selvinneet.

Etelä-Suomessa on paikkoja, joissa jopa puolet puutiaisista kantaa borrelioosia, Huldén kertoo. Keskimäärin borrelioosibakteeri elää joka viidennessä punkissa.

– Se kuulostaa paljolta, mutta todennäköisyys siihen, että ihminen saa borrelioosin, on melko pieni.

Aivokuumetta aiheuttavat puutiaisvirukset  sen sijaan siirtyvät ihmiseen koko syömisen ajan, Huldén muistuttaa.

– Jos liikkuu paljon aivokuumetta kantavien puutiaisten elinalueilla, kannattaa ottaa rokote, Huldén korostaa.

Juttuun on korjattu päivityksen yhteydessä se, kuinka monessa punkissa keskimäärin borrelioosia esiintyy. Myös otsikkoa on muutettu.

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat