Sipilän ensi vierailulla Brysselissä: Painostamme kovasti Kreikkaa

Pääministeri Juha Sipilä käveli tänään ensimmäistä kertaa Brysselin punaisella matolla EU:n ja Latinalaisen Amerikan välisessä huippukokouksessa. Ensitapaaminen liittokansleri Angela Merkelin kanssa sujui lämpimissä merkeissä heti tämän saavuttua kokoussaliin. 

Sipilä katsoo, ettei Suomella ole juuri varaa neuvoa Kreikkaa.

– Kreikan perusjäämä oli viime vuonna pari prosenttia plussalla, Suomessa se oli kaksi prosenttia miinuksella.

– Me kovasti painostamme Kreikkaa tekemään nopeasti muutoksia meidän asettamillamme aikatauluilla, niin kovasti näyttää muutosvastarintaa olevan meillä kotona siihen, että kipeitä päätöksiä pitäisi siirtää. Tämäkin ehkä suhteuttaa meidän tilanteemme haastetta. Ja ehkä myöskin haastetta puhua täällä syvällä rintaäänellä näistä asioista, Sipilä sanoi.

Kreikka-neuvottelut ovat yhä pattitilanteessa, mutta pääministeri Alexis Tsipras onnistui kuitenkin tapaamaan tänä iltana kahden kesken sekä EU:n presidentin että lyhyesti jopa EU-komision puheenjohtajan. Ja ennen kaikkea hän tapaa vielä päivällisen jälkeen Saksan ja Ranskan johtajat.

Tiettävästi Kreikka haluaisi vielä yhdeksän kuukauden jatkon lainohjelmalleen. Financial Timesin nostama Suomen valtiovarainministerin Alexander Stubbin nimi kompromissiehdokkaana euroryhmän johtoon jäi täällä kuitenkin huomiotta.

Saksan Angela Merkeliä lähellä olevien saksalaislähteiden mukaan Stubbin kompromissiehdokkuus on tuskin uskottava monestakaan syystä. Merkel ja Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble katsovat kuulemma paremminkin Baltian suuntaan, jossa rasitteena ei ole myöskään Suomen euroskeptisyyttä. Myös Portugalin valtionvarainministeri passaisi varsinkin Schäublelle.

– En tiedä, voiko sellainen tilanne syntyä, että kompromissiehdokasta tarvittaisiin. No, miksei yksi mahdollisuus voisi olla semmoinenkin tilanne, mutta näin pitkälle me ei olla kyllä kaavailtu vielä, eikä tällaisia keskusteluja ole käyty, Sipilä sanoi.

Huomenna Sipilä tapaa Britannian pääministerin David Cameronin kahden kesken. 

 

Lue myös:

    Uusimmat