Sipilä puolusti metsäkommenttejaan Ylen haastattelutunnilla – "Puolustan vahvasti tätä suomalaista kestävää metsänhoitotapaa"

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on Yleisradion Pääministerin haastattelutunnilla puolustanut kommenttejaan vihreiden ja vasemmistopuolueiden metsälinjasta.

Sipilä viittasi Uutissuomalaisen kyselyyn, jonka mukaan 95 prosenttia vihreiden kansanedustajaehdokkaista haluaisi heti vähentää metsien hakkuita. Se johtaisi Sipilän mukaan tehtaiden sulkemiseen.

Sipilän mukaan myös SDP:n linja on ollut hakkuuasiassa hyvin epäselvä. Hän kehotti vihreitä ja SDP:tä kertomaan, mistä he haluavat sulkea tehtaita.

– Puolustan vahvasti tätä suomalaista kestävää metsänhoitotapaa, Sipilä vakuutti.

Ilmastonmuutokseen ei auttaisi, jos suomalainen metsäteollisuus joutuisi tuomaan käyttämänsä puun Venäjältä, Sipilä neuvoi.

Sipilä vetosi tutkimustietoon, jonka mukaan Suomen puunkäyttöä voitaisiin kestävästi lisätä hieman, jopa 80 miljoonaan kuutioon vuodessa.

– Äänestäjien pitäisi seuraavissa vaaleissa päättää, halutaanko tehtaita sulkea vai ei.

Sipilä katsoi, että punavihreä oppositio ajaa asiassa kaksilla rattailla. Hän muistutti, että vihreiden puolelta on eduskunnan kyselytunnilla jopa tuotu esille ajatus hakkuiden lopettamisesta kokonaan.

– Toisaalta sanotaan, että puurakentamista pitäisi lisätä ja samalla, että metsänhakkuita pitäisi vähentää. Silloin pitäisi puuta tuoda muualta, Sipilä kummasteli.

"Kertoo keskustan kannatuspaniikista"

Keskustelu hakkuista lähti Sipilän haastattelusta Uutissuomalaisessa, jossa hän esitteli keskustan maanantaina esiteltävää metsäohjelmaa. Siinä linjataan, ettei hakkuita tarvitse vähentää, puuta voidaan hakata nykyistä enemmän ja samalla hiilinielut kasvavat.

– Punavihreä puoli kieltäisi käytännössä metsien käytön kokonaan ja sitä kautta suomalaiset työpaikat, Sipilä paheksui Uutissuomalaiselle.

Vihreiden kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Ville Niinistö suivaantui ensimmäisenä ja luonnehti tviitissään Sipilän kommentteja tahalliseksi valehteluksi.

Myös SDP:n suunnalta ihmeteltiin Sipilän tulkintoja. Varapuheenjohtaja Sanna Marin piti kommentteja rimanalituksena.

– Sipilän puheilla ei ole totuuspohjaa, ja tällaiset kannanotot kertovat lähinnä keskustan kannatuspaniikista, Marin sanoi tviitissään.

Komissio ei toivo notifikaatiota sote-uudistuksesta

Sote-uudistuksen etenemisestä Sipilä oli vaikeuksista huolimatta toiveikas. EU:lle tehtävästä notifikaatiosta on Sipilän mukaan keskusteltu komission kanssa yli vuoden ajan.

– Viimeksi perjantaina sain hyvin tuntemaltani kilpailukomissaarilta (Margarethe Vestagerilta), hänen kabinetistaan, viestin jossa selkeästi sanotaan, että heidän vahva suosituksensa on, että ette tuo tätä heille käsittelyyn, Sipilä sanoi ja tarkensi, että viesti tuli Vestagerin kabinettipäälliköltä.

Sipilän mukaan komissio on koko ajan sanonut, ettei se halua sote-uudistusta käsittelyynsä. Hallituksen mukaan sote-uudistukseen ei sisälly kiellettyjä valtiontukia.

– Oikeusvarmuuden hankkiminen tästä olisi hyvin monimutkainen prosessi, ja lopullinen varmuus tulisi vasta EU-tuomioistuimen kautta, Sipilä perusteli.

Perustuslakivaliokunnan linjauksen perusteella oikeusvarmuusilmoitus komissiolle kuitenkin tehdään, Sipilä sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat