Simpanssinaamainen hurjastelija piinaa virkavaltaa Ruotsissa – poliisi kehottaa ostamaan kananmunia

Erikoiseen naamariin sonnustautunut mies on ollut Taalainmaan poliisin kiusana koko syksyn.

Aftonbladetin mukaan simpanssinaamarilla varustautunut kaahari on jäänyt kiinni ylinopeudesta elo–marraskuun aikana jo kahdeksan kertaa. Miehellä on peltipoliisin ottamissa kuvissa aina simpanssinaamari päässään.

Poliisin mukaan falunilaismies on toistuvasti ajanut jopa 120 kilometrin nopeudella tieosuudella, jonka rajoitus on 90 kilometriä tunnissa. Kuljettaja on poliisin mukaan kuitenkin pystyttävä tunnistamaan, jotta tätä voi syyttää liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Viime viikon torstaina poliisi järjesti ratsian kyseisellä tiellä. Poliisi havaitsi miehen kuljettaman auton, mutta tämä ei ajanut ylinopeutta juuri sillä kertaa. Poliisi pysäytti miehen siitä huolimatta ja löysi hänen autostaan simpanssinaamarin.

– Partio keskusteli miehen kanssa näyttääkseen, että suhtaudumme asiaan vakavasti. Uskon, että kansalaiset ovat samaa mieltä, poliisitarkastaja Peo Nihlén kertoi lehdelle.

Nihlén huomautti, että naamarin käyttäminen ajaessa on vaarallista – etenkin, jos ajaa kovaa ylinopeutta.

– Yhden apinanaamarin hinnalla ostaisi tusinan verran kananmunia, jotka voisi laittaa kaasupolkimen alle. Jos muna menee rikki, ajat todennäköisesti liian kovaa, Nihlén lohkaisi.

***

Volvo-kuski hämmensi suorassa lähetyksessä 0:45



Lue myös:

    Uusimmat