Muistatko autobahnilla 417 km/h kaahanneen tsekkimiljonäärin? Näin hänelle lopulta kävi

Jopa vankilan kerrottiin uhkaavan tsekkimiljonääriä.

Olemme kertoneet jo muutamaankin otteeseen tsekkimiljonääri Radim Passerista, joka kaahasi viime kesänä saksalaisella moottoritiellä täysin posketonta nopeutta. Hänellä oli allaan oma miljoonien eurojen arvoinen Bugatti Chiron -hyperautonsa, ja vaikka kyseessä olikin autobahnin nopeusrajoittamaton osuus, oli 417 kilometrin tuntinopeus jotain todella ainutlaatuista.

Passer suoritti tempauksensa eräänä varhaisena sunnuntaiaamuna viime kesänä. Mutta vaikka liikenne oli vähäistä, ei tällaisella nopeudella ajaminen ja muiden autojen ohitteleminen ole ikinä turvallista.

Passer itse puolusteli toimintaansa myös sillä, että ajo tapahtui 10 kilometriä pitkällä suoralla, jossa oli hyvä näkyvyys. Löydät videon Passerin suorituksesta tästä aiemmasta jutusta.

Saksan liikenneministeriökin reagoi

Saksassa asiaan reagoitiin valtiota myöten, kun maan liikenneministeriö otti kantaa tapaukseen.

Ministeriö tiedotti tuomitsevansa Passerin toiminnan jyrkästi ja huomautti, että vaikka nopeusrajoituksia ei joka paikassa olekaan, ei sekään anna vapauksia toimia aivan miten tahansa.

– Ei saisi ajaa kovempaa kuin nopeutta, jossa auto on jatkuvassa kuljettajan hallinnassa, ministeriö totesi.

Vankilaakin väläyteltiin

Myöhemmin tapauksen käsittelyssä otettiin askel vakavampaan suuntaan, kun Saksi-Anhaltin osavaltion poliisi siirsi tapauksen syyttäjälle.

Osavaltion liikenneasioista vastaava ministeri Lydia Hüskens kertoi tuolloin, että laki velvoittaa autoilijoita käyttäytymään vastuullisesti myös silloin, kun nopeusrajoitusta ei ole.

– Tässä tapauksessa on hyvin vahva epäilys siitä, ettei niin ole toimittu, Hüskens totesi.

Asialle viimein ratkaisu

Nyt Passerin tapaus on saksalaisen uutistoimisto DPA:n mukaan käsitelty, eikä tsekkimiljonääriä vastaan nosteta syytettä.

DPA:n mukaan Passerin katsottiin toimineen riittävällä varovaisuudella ja minimoineen riskit tehdessään temppunsa varhain sunnuntaiaamuna, kun liikenne oli vähäistä. 10 kilometrin matkalla hän ohitti vain kymmenen muuta ajoneuvoa.

Lisäksi Passer käytti neljää tarkkailijaa, jotka raportoivat hänelle edessä olevasta liikenteestä. 

Lähteet: DPA, El Pais, ABC

Lue myös:

    Uusimmat