Sim-korttivalmistaja Gemalto puolustautuu

Maailman suurin sim-korttivalmistaja Gemalto yrittää rauhoitella sen tietoverkkoon kohdistuneista hyökkäyksistä syntynyttä kohua.

Gemalto vakuuttelee, ettei vahinko ole ollut suuri. Sen mukaan tietomurrot eivät ole voineet johtaa suureen määrään sim-korttien salausavaimien varkauksia.

Jos salausavaimia olisi vuotanut tietomurtautujille, niiden avulla ei yrityksen mukaan ole voitu vakoilla 3g- tai 4g-verkossa toimivia puhelimia. Vain 2g-verkossa toimivat laitteet ovat olleet murron sattuessa haavoittuvia, Gemalto sanoo.  

Mitkään muut Gemalton tuotteet eivät yrityksen mukaan ole vaarantuneet.   

Gemalto sanoo huomanneensa tietoverkkoonsa kohdistuneita, hyvin kehittyneitä verkkohyökkäyksiä. Gemalto kertoo, että sen tietoverkkojen ulompiin osiin tehtiin tietomurtoja vuosina 2010-2011.  

Yhtiö epäilee murroista Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalveluja.

Gemalton sim-kortteja käytetään myös suomalaisten operaattorien puhelimissa. Soneralta ei haluttu kommentoida asiaa STT:lle, ennen kuin yritys on perehtynyt Gemalton välittämiin tietoihin vuosien 2010-2011 tapauksista. 



Lue myös:

    Uusimmat