Viimeisin näköhavainto Jannesta on Jätkäsaaren K-marketissa eilen torstaina noin kello 13.20 aikaan. Havainnon teki kaupan kassatyöntekijä. Sen jälkeen Jannen liikkeistä ei ole mitään tietoa.
JUURI NYT: Junamatkalla kadonnut perheenisä on löytynyt – viisi päivää kadoksissa ollut mies löydettiin Helsingistä
Näköhavainnon mukaan Jannella ei ollut päässään silmälaseja, joita hän normaalisti käyttää.
– Ei ole tullut edes kuluneen yön aikana uusia näköhavaintoja, Jannen läheinen kertoo MTV Uutisille.
K-market Jätkäsaaresta vahvistetaan MTV Uutisille, että kaupassa asioi tuntomerkkeihin sopiva henkilö eilen iltapäivällä. Kauppiaan mukaan miehen käytöksessä ei havaittu mitään poikkeavaa.
Täyttä varmuutta siitä, oliko kyseinen henkilö juuri Janne Malinen, ei kuitenkaan ole.
Lue myös: Missä olet, Janne? Kahden lapsen isä katosi junamatkalla viisi päivää sitten – äidin hätä on suuri: "Niin kauan kun ei tule mustaa viestiä, pitää yrittää omaa elämää jatkaa"
Jo keskeytetyt etsinnät aloitettiin uudelleen
30-vuotias Janne Malinen oli matkalla Kolarista Humppilaan, jonne hänen oli määrä kulkea Tampereella tapahtuvan vaihdon kautta. Hän hyppäsi junan kyytiin viime sunnuntaina. Sen jälkeen miehen liikkeistä ei ole varmaa tietoa.
Poliisi lopetti kertaalleen Malisen etsinnät, mutta aloitti ne myöhemmin uudelleen. Poliisi ei suostunut kommentoimaan MTV Uutisille, mikä sai poliisin käynnistämään etsinnät uudelleen keskiviikkona.
