"Sille naurettiin vielä muutama vuosi sitten" – sähköautoilu ottaa isoja loikkia, mutta tasapaino horjuu, eikä komiikalta ole vältytty
Energia-alan asiantuntijan mukaan markkinoilla tapahtuu muutoksia nyt sellaisella tahdilla, ettei kukaan olisi osannut varautua niihin.
Sähköautojen suosio kasvaa tällä hetkellä Suomessakin ennennäkemätöntä vauhtia. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä autoista täyssähköautoja on ollut lähes 14 prosenttia ja ladattavia hybridejä noin 20 prosenttia.
Ladattavien autojen osuuden ennakoidaan yltävän tänä vuonna yhteensä jo lähes 40 prosenttiin rekisteröinneistä.
Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä vieraili keskiviikkona MTV Uutiset Livessä kertomassa energiantuotannon ekologisuudesta sekä siitä, kuinka sähköautojen yleistyminen vaikuttaa Suomen sähköverkkoon. Aiemmassa jutussamme Leskelä kertoo, kuinka paljon sähkönkulutus lisääntyisi, jos kaikki Suomen autot kulkisivat sähköllä.
Suomen sähköautokannan kasvuun voivat vaikuttaa myös Ukrainan sota sekä Venäjän tilanne yleisesti. Myös globaalilla komponenttipulalla on oma lusikkansa sopassa, ja sähköautot ovat yleisesti ottaen tällä hetkellä kiven alla.
Leskelän mukaan markkinoilla on koettu jopa koomiseksikin kuvailtavia tilanteita, kun käytetty sähköauto on voinut olla yksittäisissä tapauksissa kalliimpi kuin uusi, koska sen saa heti käyttöön.
– Se ehkä kuvastaa sitä, että markkinat eivät ole nyt ihan tasapainossa. Tässä voi mennä jonkin aikaa, että se tasapaino löytyy, Leskelä sanoo.
Onko sähköautojen kysyntä ja fossiilisista polttoaineista irtautumisen nopeus yllättänyt? Leskelä kertoo artikkelin yläpuolella olevalla videolla, millaisiin asioihin kukaan ei ollut osannut varautua ja mille vielä muutama vuosi sitten naureskeltiin, mutta ei enää.
Katso koko haastattelu alta.
Uusimmat
-
09:58
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö oli jo eloton
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
08:33
Voiko terapiassa epäonnistua? Psykoterapeutti kertoo, milloin hoito menee pieleen
-
08:18
Miro Heiskanen paljastaa hätkähdyttävän tapansa – poikkeustapaus NHL-tähtien joukossa
-
08:15
"Rikoshyöty oli 2,2 miljoonaa euroa" – tällaista on rikollisen hyvä taide, jota voi hämmästellä suomalaismuseossa
-
07:32
Menopaussi ei ole "vanhojen ihmisten ongelma" – näin tunnistat oireet, jotka voivat alkaa jo nelikymppisenä
-
07:28
Suomalaisten tehoilta siivitti Floridan voittoon NHL:ssä – Patrik Laine sivussa
-
07:27
Teemu Selänteen pokka pettää uutuusdokumentissa – taustalla arka asia: "Mua hävetti"
-
07:13
Näyttelijä Ryan O’Neal on kuollut
-
07:12
Kokaviljelijä piinasi Miisa Nuorgamia hirveillä viesteillä – uhkaili pistävänsä palkkatappajat tämän lapsen perään
-
07:00
Luukku 9: Toimittaja tarjoutui leikkaamaan Frederikin hiukset – näin tähtiartisti reagoi
-
06:49
Israelin ulkoministeri: YK:n pääsihteeri asettui Hamasin puolelle – MTV seuraa sotaa
-
06:30
Pekka Saravo jakoi paljastuksen Rikard Grönborgin poikkeavasta tavasta – "Joku tykkää, joku ei"
-
Lataa lisää