Silja Kososen, 18, viimeinen heittotreeni herätti lupauksia – suomalainen on Tokiossa myös fanittanut huippuja: "Supermakeeta"

Silja Kosonen pamautti Suomen ennätyksen uusiksi epätavallisissa olosuhteissa 0:16
Silja Kosonen on viettänyt upeaa vuotta. Hän paiskasi ensimmäisen Suomen ennätyksensä jo maaliskuussa Kaustisella.

Moukarinheittäjä Silja Kosonen haluaisi jatkaa täysosumakauttaan Tokion olympialaisissa. Alkukesästä hän on heittänyt kaksi Suomen ennätystä, nuorten maailmanennätyksen ja saavuttanut 19-vuotiaiden Euroopan mestaruuden.

Tokiossa täysosuma tarkoittaisi selviytymistä karsinnasta loppukilpailuun.

– On ollut hyvä kausi tähän mennessä, toivottavasti menee hyvin täälläkin, Kosonen totesi suomalaisurheilijoiden mediatilaisuudessa perjantaina.

– On tullut aika paljon kisailtua. Vaasa (olympialaisten rankingkilpailu) oli ehkä alkukesän tärkein kilpailu, ja se meni hyvin. Sitten tuli nuorten EM-kisat ja nekin menivät hyvin.

Hyvin on mennyt myös harjoituksissa.

– Keskiviikkona Sagassa oli vika heittotreeni. Heitot onnistuivat. Oli ihan lupaava harjoitus, Kosonen kertoi.

Joukkueelle kiitoksia

Vasta 18-vuotias Kosonen on myös sopeutunut uransa ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa Suomen olympiajoukkueeseen.

–  Hyvin on otettu vastaan. Kristasta (moukarinheittäjä Tervo) on ollut iso apu, meillä on ollut hauskaa. Koko tiimi on ollut kiva.

Moukarin karsinta alkaa sunnuntaiaamuna kello 3.10 Suomen aikaa ja finaali heitetään tiistaina iltapäivällä.

Karsintaraja on 73,50 metriä. Vähempikin riittää, mutta Kososen on saatava moukari reippaasti yli 70 metrin ja mielellään lähemmäksi ennätystään 73,43 päästäkseen jatkoon.

–  Luulisi, että 73-metrisellä saisi finaalipaikan, Kosonen arveli.

Olympiavalmisteluissa oli tekemättä vain yksi voimaharjoitus.

–  Menen perjantai-iltana stadionille katsomaan yleisurheilua, lauantaina on kevyt puntti ja sen jälkeen koitetaan vain saada aika kulumaan, Kosonen kertoi ohjelmastaan.

Kisassa aina täysillä

Minkälaiset mahdollisuudet suomalaisilla yleisurheilijoilla on pärjätä Tokion olympialaisissa? C Moren asiantuntija Mika Järvinen vastaa 12:59
Millaiset menestysmahdollisuudet suomalaisilla yleisurheilijoilla on Tokion olympialaisissa? Asiantuntija Mika Järvinen vastaa.

Kisakylän tunnelmasta hän on nauttinut kovasti.

–  Hyvä meininki ja uskomattoman hienoa. Parvekkeelta aukeaa hienot maisemat ja täällä on ihan supermakeeta olla ja nähdä kovia urheilijoita, Kosonen jatkoi.

–  Olen vähän fanittanut huippuja. Tavallaan kuulun muiden kanssa samaan kategoriaan, ja sen arvoa korostaa se, että olen vasta 18-vuotias. En kuitenkaan vielä ihan rinnasta itseäni maailmanmestareihin ja muihin.

Karsintaan ja mahdolliseen finaaliin Kosonen lähtee samalla asenteella kuin muihin kilpailuihin.

–  Haluan aina tehdä parhaani. Heitän täysillä ja mikä olisi siihen tätä parempi paikka, Kosonen totesi.

Lue myös:

    Uusimmat