Tokion olympiamitalisti sai 8 vuoden dopingpannan – ei menetä mitaliaan

Kazakstanilainen painonnostaja Igor Son on saanut kahdeksan vuoden mittaisen kilpailukiellon dopingrikkeen vuoksi.

Son voitti vuoden 2021 Tokion olympialaisissa painonnostossa pronssia 61-kiloisten sarjassa.

Son antoi positiivisen dopingnäytteen vuoden 2022 maaliskuussa. Keskiviikkona Kazakstanin painonnostoliitto WFRK ilmoitti Sonin saaneen kahdeksan vuoden kilpailukiellon. Sonin lisäksi myös viisi muuta painonnostajaa sai dopingsanktion.

Dopingtuomiosta huolimatta Son ei kuitenkaan menetä Tokion olympialaisista saatua mitaliaan.

– Tämä kilpailutapahtumien ulkopuolella tehty testi otettiin kuusi kuukautta niiden kansainvälisten kilpailujen jälkeen, joihin urheilijat ovat osallistuneet, joten heidän tuloksiaan ei tarvitse mitätöidä, WRFK:n pääsihteeri Aldiyar Nuralinov toteaa uutistoimisto AP:n mukaan

Dopingkäry on Sonin uran toinen. Son kärsi vuonna 2015 seitsemän kuukauden mittaisen pannan.

Lue myös:

    Uusimmat