Sara Kuivisto juoksi 800 metrin välieriin Tokion olympialaisissa murskaamalla Suomen ennätyksen. Erässään neljäntenä maaliin juossut Kuivisto ylitti maaliviivan ajassa 2.00,15.
Tuuli Merikoski-Siliuksen 30 vuotta voimassa ollut ennätys 2.00,59 rikkoutui 44 sadasosalla. Kuivisto marssi suomalaistoimittajien eteen ja näytti hauistaan. SE:tä on jo odotettu pitkään, eikä Kuivisto edes tajunnut rikkoneensa ennätyksen.
– Olin niin keskittynyt välieräpaikan hakemiseen. Kulki ihan pirun hyvin, tein verkkakentällä 200 metrin avauksen, kyllä se kertoi mulle, että tyttö sä oot kunnossa, että anna palaa. Tuntui kyllä hiton hyvälle, Kuivisto sanoi onnellisena.
– Tätä varten on itseä piinattu 14 vuotta joka päivä, hän sanoi.
Valmentaja Ari Suhonen oli sanonut, että kun paukku pamahtaa, Kuivisto on elämänsä vireessä.
– Kyllä se pirulainen puhui totta, juoksija naurahti.
Verryttelyn 200-metrinen meni 28 sekuntiin ja Kuiviston mukaan se "tuntui hölkältä". Eränsä Kuivisto aloitti rauhallisesti ja otti 300 metriä ennen maalia kovan kirin. Hän nousi jopa kärjen rinnalle, mutta lopussa tuli kolme naista ohi. Aikavertailu vei kuitenkin huomisiin välieriin.
– Alkuperäinen suunnitelma oli, että vähän maltan pidempään, mutta tuntui niin hyvältä ja oli niin paljon voimaa, että ajattelin ”nyt tässä on rako, painetaan menemään”. Ja sitten mentiin.
