Siirtolaiset joutuivat helposti huijatuiksi jo siinä vaiheessa, kun he astuivat ensimmäistä kertaa Amerikan maaperälle. Oulun Ilmoituslehti neuvoi vuonna 1892, miten välttää huijatuksi tuleminen suurkaupunki New Yorkissa.
Ensimmäiset ihmiset, joiden kanssa siirtolainen New Yorkissa tulee tekemisiin, ovat niin sanotut runnersit, jonkunmoiset asiamiehet, jotka keräilevät kunteja erilaisiin laitoksiin.
Rautatiepilettien myyjät, ravintolain- ja kapakkain-isännät, erityisten tarvekalujen kaupustelijat, asiamiehet, jotka hankkivat ihmisille paikkoja ja työtä – kaikki pitävät runnerseja liikkeellä houkutellakseen luoksensa kunteja vastatulleista siirtolaisista.
Rehellisiä ihmisiä voi tosin poikkeuksena olla näiden runnersien joukossa, mutta yleisenä sääntönä on pidettävä, että ne ovat tunnottomia nylkijöitä, joita siirtolainen karttakoon niin paljon kuin suinkin saattaa.
Lippuhuijarit asialla
Heti kun joku siirtolaislaiva on laskenut maalle matkustajansa, piirittää heitä pyörivä parvi tuommoisia runnnersia, joiden joukosta itse kukin siirtolainen aina tapaa jonkun tai useampia oman maansa miehiä, jommoisiin luottamus tavallisesti on suurempi.
Mutta tämä luottamus joutuu kaikkein useimmin vääriin käsiin. Sen saa vasta saapunut tulokas tavallisesti hyvin pian kokea, jos hän, noudattaen runnersin liukasta kieltä, seuraa häntä.
Useimmat New Yorkiin saapuneet siirtolaiset matkustavat, jäämättä sinne, kauemmas pois, ja sen tähden ovat tavallisesti rautatiepilettejä myyvien asiamiesten runnersit ensimmäisinä tulokasta kiusaamassa. Tavallinen valhe, jota nuo herrat käyttävät houkutellakseen kunteja isännilleen, on se, että he muka pystyvät hankkimaan huokeahintaisempia rautatiepilettejä kuin muut.
Mutta niin ei ole asian laita; sillä kaikki rautatielinjat, jotka kuljettavat matkustajia New Yorkista länteen päin, pitävät säännössä yhtäläisiä pilettihintoja. Ainoa erotus – ja se on itse teossa varsin suuri – on siinä, tahtooko siirtolainen jatkaa matkaansa rautateitse vai kanavien ja suurten järvien kautta, vaiko ensiksi rautateitse ja sitten höyrylaivalla järvien poikki.
Vesitie on tietysti hinnan puolesta huokeampi, mutta sen sijaan monta vertaa hitaampi, jonka tähden ei kenenkään, jolla vain on varaa ostaa rautatiepilettiä, haluta viipyä viikkokausia matkalla siihen työpaikkaan, johon hän aikoo, koska hän voi sinne päästä muutamassa päivässä.
Älä lähde kapakkaan
Toinen lajia runnersia ovat ne, jotka houkuttelevat kunteja ravintoloihin ja kapakoihin; ja näiden joukossa juuri tavataan kaikkien vaarallisimmat kappaleet. On tapahtunut ja tapahtuu vielä miltei joka päivä että ihmisiä, jotka vasta ovat tulleet New Yorkiin, eivätkä tunne paikkakunnan oloja, houkutellaan kaikkein pahimpiin varas- ja ryöväriluoliin, jotka käyvät ravintolain ja hotellien nimellä.
Ja kerran joutuneena semmoisen paikan sisään, voi uhri päästä sieltä pois ainoastaan onnellisen sattuman kautta; mutta tavallisesti päättyy seikka siihen, että varomaton siirtolaisparka ryöstetään ihan paljaaksi.
Tämän tähden on viisainta mitä tulokas voi tehdä, että hän heti maallenousupaidassa lähtee sille rautatielle, joka kuljettaa häntä eteenpäin, jos hän, näet, jo ennakolta on ostanut itselleen rautatiepiletin ja siten tietää mitä linjaa hän aikoo käyttää.
Jos hän ei ole sitä tehnyt, ja niinpä lienee useimpien laita, niin kääntyköön hän jonkun sellaisen toiminimen eli firman puoleen, jonka virkana juuri on siirtolaisten auttaminen kaikenlaisilla neuvoilla ja töillä.
Tämmöisiä firmoja, joista alempana on luettelo nähtävänä, on New Yorkissa useampia, ja jokaisen semmoisen firman konttorissa on henkilöitä, jotka puhuvat siirtolaisten käyttämiä kieliä.
Lähde: Oulun Ilmoituslehti No 55. – 11.5.1892, tekstin puhtaaksikirjoitus Siirtolaisinstituutti