Sihvonen: Ville Peltonen liikkuu vaarallisilla vesillä, Olli Jokisen itsevarmuudella uniikki seuraus – näin liigaseurat joko loistavat tai luhistuvat keväällä

On realismia sanoa jo nyt, että SM-liigakauden pudotuspeleistä ovat ulkona Ässät, JYP, SaiPa ja Sport. Niin muodoin jätän nuo joukkueet seuraavassa arvioinnin ulkopuolelle. Muilla yhdellätoista joukkueella on vielä mahdollisuus voittaa mestaruus, tosin yksi niistä jää kovan kilvan jälkeen ulos pudotuspeleistä.

Runkosarjaa on tähteellä alle 10 ottelua. Eletään vaiheita, jolloin jokaisen joukkueen iskukyvyn tulee olla jo lähellä aivan parastaan. Ennustin, että jo tammikuusta lähtien joukkueet ovat ennen näkemättömän vahvassa lyönnissä taktisesti, mutta erehdyin. Syystä tai toisesta viimeiset askelet pelitavoissa ja niiden toteutuksissa onkin otettu vasta tässä Pekingin olympialaisten jälkimainingeissa.

Sivumennen sanoen useissa liigajoukkueissa näkyy nyt enemmän tai vähemmän imitoivia kaikuja siitä, miten Jukka Jalosen kultamitalijoukkue pelasi olympialaisissa. Tosin on niitäkin liigajoukkueita, joihin Leijonien pelaamisen malli ei ole tarttunut.

Sanon jokaisesta 11 joukkueesta sen, mikä kunkin joukkueen tekemisessä on "hyvää", mikä "huonoa". Se, mikä on hyvää, ennustaa joukkueelle hyvää kevättä silmällä pitäen; mikä taas on huonoa, ennakoi joukkueelle lyhyttä kevättä pudotuspeleissä.

KalPa

Hyvää:

KalPan viisikkopeli on erittäin tiivistä. Sen viisikot on vedetty todella hyvin televisiokuviin. Maalivahti Eero Kilpeläinen on ollut ollut oikealla hetkellä voittava veskari.

Huonoa:

KalPa pelaa todennäköisiä tiukkoja maalin pelejä – etenkin vieraskaukaloissa. Voittavan tuloksen tekeminen vieraissa on edelleen hieman henkisen lukon takana, vaikka voittojakin vieraissa alkoi kreivin aikaan tulla. Edessä olevista neljästä runkosarjan vieraspelistä olisi otettava voittoja. Ja viimeistään pudotuspeleissä vieraissa olisi pelattava yhtä hyvin kuin Niiralan Montussa, jos siis vieraspelivire edes riittää siihen, että KalPa pudotuspeleihin yltää.

Pelicans

Hyvää:

Hannes Björninen. Oli Pelicansille lottovoitto, että Björninen liittyi pussinokkiin. Björninen yhdistettynä siihen, että Pelicans on palannut säällisen pelin rytmittämisen pelitapaan, on tuonut lahtelaisille viime tingan nosteen.

Huonoa:

Pelicans joutuu turhan myöhään etsimään pelaajien itseluottamusta samalla, kun sen pelitapaan palautetaan aivan kauden alun voittavia lyhytsyöttöpelitekijöitä ja pelaamisen rytmiä. Hajaannus, jota edelleen korjataan ja johon joukkue ajautui jo viime vuoden puolella, menee yksiselitteisesti päävalmentaja Tommi Niemelän piikkiin.

Kärpät

Hyvää:

Lauri Marjamäki. Marjamäki toi pelikurin ja Meidän pelin perusperiaatteet Kärpille aivan viimeisellä hetkellä. Tuo yhdistettynä siihen, että Kärpät vahvistui ehkä kaikkein eniten viime hetken pelaajasiirtoruletissa kera sen, että Marjamäki on saanut uudetkin tähtiluokan pelaajat pelaamaan yhteistyön jääkiekkoa, on Kärppien valtti.

Huonoa:

Kärppien vaiheilla on valtavat paineet. Suurseura on edelleen liki katastrofin partaalla, sitä merkitsisi kauden päättyminen runkosarjaan. Vaikka joukkue pelaa nyt viisaasti, sen suorituksessa on kaiken aikaa määrättyä väkinäisyyttä. Matka haastamaan kärkipään joukkueita mestaruustaistossa tuntuu juuri nyt hyvin korkealta vuorelta ylitettäväksi.

KooKoo

Hyvää:

KooKoo on saanut uudelleen pelinsä kuntoon. Sen pelitapa on kaikista joukkueista monipuolisin Meidän pelin raamin sisällä.

Huonoa:

KooKoolta puuttuu kykyä tappaa ottelut nimiinsä. KooKoo häviä eniten pelejä "pelaamalla ihan hyvin". Kouvolalaisten pelaajamateriaali on hieman rajallinen, se ei oikein kestä loukkaantumisia ilman, ettei pelisuoritus kärsi. Tämä ei ole hyvä merkki pudotuspelimaailmaa silmällä pitäen.

TPS

Hyvää:

TPS puolustaa edelleen hyvin, ja sen hyökkäyspelaamiseen on haettu koko ajan erilaisia edistäviä ratkaisuja. Välillä on vedetty hyökkääjät kaistoilleen, ja taas uudelleen vapautettu tätä kuria. Pelillisen ja tuloksellisen notkahduksen jälkeen Turussa on hartiavoimin tehty töitä tärkeimmän eli pelin pelaamisen parissa.

Huonoa:

TPS ei ole läpi koko kauden johdonmukaisesti onnistunut edistämään hyökkäyspelaamistaan. Pelitapa on edelleen jonkinlaisen odottavan tulemisen tilassa. Oireellista on, että TPS:n viisi parasta pistemiestä ovat nuoria suomalaisia pelaajia. Ulkomaalaispelaajien hankinnoissa on epäonnistuttu. Ilman ulkomaalaispelaajien radikaalia heräämistä Palloseuralle on vaikea ennustaa määräänsä enempää menestystä pudotuspeleissä.

Lukko

Hyvää:

Lukko pelaa hyvin aloitteellisesti siinä mielessä, että se pyrkii ja onnistuukin määrittelemään omin ehdoin hyökkäys- ja puolustustoimensa. Joukkueen pelaajamateriaali on hyvin kilpailukykyinen. Rivissä on kosolti pelaajia, jotka oppivat viime kaudella sen konstin, mitä voittaminen vaatii.

Huonoa:

Lukon pelillinen identiteetti ei ole selkeä, se on oikeastaan läpi kauden ollut tilkkutäkki jotain Marko Virtaselta, jotain Pekka Virralta ja jotain pelaajilta. Aivan viime aikoina Lukko on taas hieman enemmän pyrkinyt kontrolloimaan pelivälinettä. Sitä ennen se käänsi peliä aika rivakasti pystyyn. En jaksa usko tällaisen hieman hakevan ja kimpoilevan yhtälön johtavan viime kevään mestaruuden uusimiseen.

HIFK

Hyvää:

Ville Peltosesta on sukeutunut esiin varsinainen Meidän pelin taktikko. HIFK on viime aikoina hyvin juohevasti ja samalla kurinalaisesti noudattanut Peltosen erilaisia taktisia vetoja. Etenkin HIFK:n hyökkääjiä koskeva pelaajamateriaalin määrä ja laatu on suorastaan ylivertainen. Ilman peliaikaa jää pelaajia, jotka olisivat kolmos- tai jopa kakkosketjun pelaajia useissa vastustajien joukkueissa.

LUE MYÖS: Hurja kilpavarustelu loi asiantuntijan mielestä SM-liigaan 2000-luvun parhaan hyökkäyksen: "Riittääkö kaikille ruokaa?"

Huonoa:

Kukaan ei osaa sanoa, riittääkö HIFK:n maalivahtipeli sille tasolle, että se voisi kilvoitella mestaruudesta. Tosin ihan viime aikoina Michael Garteig on torjunut säällisellä tavalla. Ja vaikka tuossa edellä kehaisin Peltosen taktisia taitoja, panee miettimään, onko ihan optimaalista se, että kauden tässä vaiheessa esimerkiksi viivelähdöissä joukkueella on jopa neljästä viiteen eri tapaa hyökätä riippuen vastustajan asettaman trapin muodosta ja riippuen pelattavasta erästä ja tilanteesta tulostaululla. Liikutaan aivan siellä jossain ylivalmentamisen nurkilla.

HPK

Hyvää:

HPK pelaa koko sarjan parasta puolustuspelipakettia siten, että se riittävässä määrin perustuu myös viisaaseen ja toimivaan hyökkäyspeliin. Kerho on saanut tässä aivan viime aikoina hyvää oppia siitä, ettei sen kannata pelata turhin luuloin vaan keskittyä sopivasti altavastaajan lätkän viljelemiseen. Michael Joly on pelaaja, joka saattaa aivan omin taitavin suorituksin kääntää pelejä hämeenlinnalaisille.

Huonoa:

HPK:n ylivoimapeli ei vieläkään riitä siihen, että siltä voisi odottaa varsinaista mustan hevosen yllättävää voittavaa suoritusta pudotuspeleissä. Myös kauden alun maaginen alivoimapelaaminen on alkanut hiipua sitä mukaa, kun vastustajien skouttausosastot ovat päässeet jyvälle sen ideasta.

Jukurit

Hyvää:

Jukurit pelaa hieman eri tavalla kuin muut. Se kääntää vastahyökkäyksiä nerokkaasti oikeastaan kaikkien vastustajien pitkien tai puolipitkien hyökkäysten katkoistaan. Jukurit on aina tosi vahva, jos peli alkaa vähänkin virrata kaukalon päästä päähän valtoimenaan. Siinä leikissä Jukurit lyö kaikki vastustajansa edelleen. En muista tällaisella lähes perusteettomalla mutta yhtä kaikki valtavalla itseluottamuksella pelaavia pelaajia SM-liigan historiasta. Päävalmentaja Olli Jokisen ylitsevuotava itsevarmuus on siirtynyt hienosti pelaajiin.

Huonoa:

Jukurit ei ole onnistunut enää pariin kuukauteen kehittämän pelaamistaan. Samalla vastustajat ovat alkaneet todella miettiä, miten Jukureita vastaan kannattaa pelata muun muassa matalaa prässiä ja pitää kolmas hyökkääjä pelin alla hyökkäysalueen hyökkäyspeleissä puolustusvalmiudessa. Jos Jukurit ei löydä pelaamiseensa vielä yhtä uutta pykälää lisää, sen kevään menestyksen lasikatto saattaa olla vastassa jopa äkkiä.

Ilves

Hyvää:

Ilves taikoo kuin tyhjästä voittavia hyökkäyspeliratkaisuja kesken ottelun kuin ottelun. Mutta tarkemmin analysoiden ne eivät tule sittenkään aivan kuin tyhjästä, vaan joukkueen pelaamisessa on myös rakenteita, jotka tukevat sitä niin, että hurja luisteluvoima ja mitään pelkäämättömät ratkaisut kapitalisoituvat liki joka matsissa niin, että tupsukorvat pelaavat voitosta.

Huonoa:

Ilves joutuu kevään edetessä enemmän ja enemmän siihen puntariin, jossa vastustajat eivät lähdekään sitä vastaan luistelukilpailuun mukaan. Arvelen, että se on ainakin jossain määrin myrkkyä tamperelaisille. Ilves on hyötynyt siitä runkosarjassa, että monet joukkueet ovat lähteneet sitä vastaan pelaamaan aivan kuin Ilveksen ehdoin.

Tappara

Hyvää:

Tappara on tällä hetkellä rautaa. Sen pelaamisessa ei ole enää mitään turhia kommervenkkeja, joilla se ajaisi itse itsensä ahdinkoon. Jussi Tapola peluuttaa tällä hetkellä hyvin pitkälle samaa lätkää, jolla Tappara voitti muutama vuosi sitten kaksi mestaruutta putkeen. Tappara on yhtenäinen ja sen pelaajamateriaali on vahva. Etenkin Tapparan puolustajat pelaavat tällä hetkellä korkealla tasolla, oli kyse hyökkäysten rakentelusta tai puolustuspelaamisesta. Tappara jauhaa ja jauhaa, sitä on vaikea voittaa tällä hetkellä.

Huonoa:

Christian Heljanko on edelleen arvoitus sen suhteen, onko hänestä maalivahtina viemään joukkueensa mestaruuteen asti. Ehkä on, ehkä ei. Tänä keväänä se nähdään. Ja sitten, tämä on sanottava, Ilves on Tapparalle kova pala, johon kirvesrinnat eivät meinaa löytää lääkettä. Ilvestä vastaan Tappara ei jauha, vaan se ajautuu uudelleen ja uudelleen pidäkkeettömään luistelukilpaan mukaan narratuksi. Toisaalta, jos Tappara ja Ilves ovat runkosarjan jälkeen sijoilla yksi ja kaksi, ne kohtaavat vasta finaalisarjassa. Sen Ilves veisi sitten mennen tullen, jos Tappara suostuu tai ajautuu edelleen pelaamaan Ilveksen ehdoin.