MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen tekee SM-liigan kauden 2023–2024 alla ennustuksensa siitä, mitkä joukkueet päätyvät runkosarjan jälkeen häntäpäähän, keskikastiin ja kärkikuusikkoon. Tässä tekstissä Sihvonen nimeää joukkueet, joiden pelit päättyvät runkosarjaan eli sijoille 11–15.
Huolellisen pohdintani jälkeen olen tullut siihen arvioon ja ennustukseen, että ensi keväänä 2024 SM-liigan pudotuspelejä ei pelata Porissa, Vaasassa, Lappeenrannassa, Mikkelissä ja Hämeenlinnassa.
Oli suhteellisen helppo löytää tuo viiden joukkueen ryväs, mutta toki oma haasteensa on sijoitella Ässät, Sport, SaiPa, Jukurit ja HPK tarkasti omille sijoilleen. Ranking on seuraava:
15. HPK
Pelaajamateriaali
HPK:lla on koko SM-liigan heikoin pelaajamateriaali kärkipelaajien takana. Tämä seikka melkeinpä lukitsee Kerhon pahnan pohjimmaiseksi Liigan runkosarjan osalta. Kokoonpanossa on pelaajia, jotka voisivat aivan yhtä hyvin pelata Mestistä, mutta nyt heidät on keksitty pyytää Pallokerhoon. Tällaisia uusia pelaajia ovat esimerkiksi puolustaja Juuso Ketola sekä hyökkääjät Heikki Huttunen ja Juho Järvelä. Tosin Huttusessa on myös jotain erikoista potentiaalia. Hän on tehnyt tulosta harjoituspeleissä.
HPK:lla ei ole Liigan mitassa ykkös- eikä kakkossentteriä. Juuso Hietasen, Petteri Nikkilän ja Petteri Nurmen takana puolustajien taso lähes romahtaa. Jopa Nurmi on vielä epävarma kortti. Maalivahti Sami Rajaniemi on SM-liigan heikoimman kolmanneksen tason veskari.
Ehkä HPK:n pelaajamateriaalin heikkenemisen sitten viime sesongin voi tiivistää nimiin Michael Joly, joka lähti Sveitsiin, ja Danick Martel, joka saatiin tilalle. Martel luistelee ja luistelee luistelemasta päästyään, mutta tolkkua hänen pelaamisessaan ei varsinaisesti ole. Ehkä Martel on sentään sellainen kymmenen maalin pelaaja. Martelin piti olla sentteri, mutta hän aivan onneton puolustusalueen puolustuspelissään.
Myös pelaajamateriaalin määrän ohuus on hämeenlinnalaisten riesa. Talousvaikeuksissa painavalla seuralla ei ole vara pitää kokoonpanossa reserviä kilpailun ja loukkaantumisten varalta.
Valmennus ja pelitapa
Matias Lehtonen joutuu mahdottomaan paikkaan uutena päävalmentajana. Eikä hän sen puoleen ole vielä valmiskaan SM-liigajoukkueen päävalmentajaksi. Lehtonen on viime kausina häthätää Mestiksessä yrittänyt omaksua auttavalla tavalla Meidän pelin. Siinä hän on onnistunut, mutta taso ”auttava” ei riitä. HPK pelaa eräänlaista kvasirytmiä, hieman sinne päin vailla yksityiskohtien oikein pelaamista.
Apuvalmentajista Tony Virta on mies paikallaan. Virta voisi toimia apuvalmentajana useimmissa SM-liigajoukkueissa. Sen sijaan sopii ihmetellä, miksi Lehtonen toi Hämeenlinnaan mukanaan apuvalmentaja Mikko Sirento-Mannisen. Sirento-Manninen voisi olla mainio tilastomies ja katsomovalmentaja, mutta siellä pelaajapenkin takana pakkien kuten Nikkilä ja Hietanen peluuttajaksi hänestä ei ole. En ole huomannut hänen antavan koskaan yhtä ainutta ohjetta puolustajille sen jälkeen, kun nämä ovat olleet vaikeuksissa jäällä.
Lehtosen HPK:n valttikortti voi olla siinä, että joukkue turvaa perinteiseen Meidän peliin. Se saattaa olla hyvä veto SM-liigassa, jossa monet joukkueet yrittävät jonkinlaista vauhtilätkää peliä pakottaen.
Sijoituksen spekulatiivinen pelivara
On pieni ihme, jos HPK ei jää sijalle 15 SM-liigan runkosarjassa. Se voisi tapahtua jonkinlaisen paineettoman altavastaajahurmoksen ja sitä mukaan hyvän ilmapiirin tilassa pelaamisella. Ja silti sanon, että jopa jonkinlainen yllätys Hämeenlinnassa saattaa olla iduillaan. Seura ehti mennä niin sekaisin viime kesään mennessä, että pöytä on nyt puhdas. Kerholla on vain voitettavaa.
14. Jukurit
Pelaajamateriaali
Jukureiden pelaajamateriaalin tasossa on ollut koko ajan laskeva trendi sen ajan, kun seuran päävalmentajana on toiminut Olli Jokinen. Jokisen ensimmäisellä kaudella Jukureissa mentiin Petrus Palmun ja Aatu Rätyn komennossa komeasti aina runkosarjan kakkoseksi asti, toisella sesongilla johtotähti oli Juhamatti Aaltonen, mutta nyt ei enää oikein tiedä, kuka tai ketkä pelaajat näyttäisivät muille eteen. Miksi trendi on näin päin, se kummastuttaa.
Jokisen aikana seuraan ei ole tuossa suhteessa asettunut jatkumoa, jossa edellisen kauden päälle rakennettaisiin uutta parempaa joukkuetta ja sesonkia. Maalivahti Rasmus Korhosella, puolustaja Sander Vold Engebråtenilla, laituri Samuel Salosella ja keskushyökkääjä Ottoville Leppäsellä ”vahvistunut” Jukurit ei ole käytännössä vahvistunut laisinkaan, päinvastoin.
Jukureiden pelaajamateriaali ei ole juurikaan HPK:ta parempi. Sanoisin, että se on jopa huonompi. Kärkipelaajien tason osalta Jukureiden tilanne onko SM-liigan heikoin.
Valmennus ja pelitapa
Olli Jokinen tuli, näki ja voitti runkosarjan kakkostilalla 2021-2022. Jokisen Jukurit haastoi silloin oivallisesti SM-liigan vallitsevan peliparadigman Meidän pelin. Sesonki 2022-2023 oli jo sitten huomattavasti vaikeampi. Tosin sekin alkoi ihan hyvin niin Liigassa kuin CHL:ssä. Viimeksi mainitussa Jukurit sijoittui peräti kahdeksan joukkoon.
SM-liigassa toisella kaudella haasteeksi muodostui se, että vastustajat tiesivät Jukureiden metkut, ja alkoivat ottaa vakavasti mikkeliläiset. Sen sijaan, että Jokinen olisi vaikeuksien tullen säätänyt ja kultivoinut vauhtilätkäänsä pienin muutoksin, hän alkoi poukkoilla erilaisten omaan pelitapaansa hieman yhteen sovittamattomien elementtien kuten viivelähtöjen ja trapin kanssa. Seuraus oli sillisalaatti. Tuo Jukureiden lähihistoria on hyvä tietää, että voi ymmärtää joukkueen nykytilaa.
Yhäti Jokisen Jukurit on joukkue, joka pelitapansa puolesta ”ei kuulu joukkoon”. Viisikko ei ole tiivis, se ei mahdu koko ajan televisiokuviin. Hyökätessä kenttätasapaino särkyy, tai sitä särjetään, mutta ei kovin toisteisesti. Pelaaminen on ”luovaa” käsitteen väljässä merkityksessä. Edelleen pelaamisessa näyttäisi olevan etäisesti se tavoite, että ensimmäinen mikä tahansa hyökkäys päätetään nopeahkosti kohti vastustajan maalia pelaten. Ongelma on siinä, että toimet, joita tapahtuu ennen kiekon maalille toimittamista vaihtuvat ja varioituvat liikaa liki joko hyökkäyksessä.
Sen omaleimaisuutensa Jokisen Jukurit on säilyttänyt, että noin joka toisessa pelissään se jaksaa ja kykenee taistelun ja kamppailun sekä yksinkertaisesti kovan luistelun kautta puolustamaan takiaisena vastustajan hyökkäystoimia tuhoten. Taustalla on päävalmentajan psyykkaava ja pelaajia lietsova peliin valmistava palopuhe. Tällä kompensoidaan sekä pelitavan että pelaajamateriaalin vajavuutta.
Kaikkineen pelitapansa puolesta Jokisen Jukurit on nyt monella tapaa välissä, pelaaminen on vauhtilätkän ja Meidän pelin välimallia. Se tarkoittaa, ettei pelikirjassa ei sijaitse Jukureiden kilpailuetu alkavalla sesongilla.
Sijoituksen spekulatiivinen pelivara
Jukurit jäänee runkosarjassa neljänneksitoista, jos ei viidenneksitoista. Tosin jonkinlaisia saumoja joukkueella on olla myös likempänä pudotuspelisijaa. Sen voisi mahdollistaa kova hurmos ja tuloksekas pelaaminen Kalevankankaan kotipeleissä.
13. SaiPa
Pelaajamateriaali
SaiPan pelaajamateriaali luo melko rajut reunaehdot sille, ettei seuralla ole tälläkään kaudella juurikaan mahdollisuutta kilvoitella pudotuspelipaikasta. Tosin hankinnoissa on joitakin sellaisia potentiaalisia nimiä, joiden johdolla muutoin aivan nappiin osuva kausi voisi tarkoittaa sitkeää kilvoittelua pääsystä runkosarjan kymmenen parhaan joukkoon pitkälle keväälle asti.
Tarkoitan lähinnä kolmea hyökkääjää, joilla hieman tie nousi pystyyn toisaalla, ja nyt he hakevat uutta nousua uralleen SaiPasta ja siellä isommasta roolista. Nämä kolme ovat Otto Kivenmäki, Jonne Tammela ja Miska Siikonen. Ja on varman peruspelaajan, kokeneen Niklas Appelgrenin hankinnassa myös jokin hyvä idea oraalla.
SaiPan heikko kohta on puolustajien laadussa. Greg Moro, Ondrej Trejbal ja Nuutti Viitasalo vakuuttavat jollain tasolla, mutta heidän jälkeensä on vähän niin ja näin. Jos tarkoitus on pelata riittävästi kiekkokontrollia, on siinä hieman hankala onnistua SaiPan epävarmoilla pakeilla.
Valmennus ja pelitapa
Päävalmentaja Ville Hämäläisen saama kahden vuoden jatkosopimus SaiPaan hieman yllätti, mutta toisaalta siinä voi olla jokin hyvä logiikkakin. Hämäläinen tuntee SaiPan ja SaiPa Hämäläisen. Hämäläisellä on vyöllään lyhyempiä pestejä SaiPan päävalmentajana ja mikä tärkeää, hän sai tuta Pekka Virran opit tämän apuvalmentajana. SaiPan pelaamisesta näkee edelleen hieman Virran vaikutusta, mutta nyt toki Hämäläisen tulkintana.
Hämäläisen SaiPa rytmittää hyökkäyksiä ja puolustusta keskimääräistä paremmin SM-liigassa. Tosin omat rajoitteensa hyökkäämiselle ja etenkin sen rakenteluvaiheelle tuovat nuo edellä mainitut puutteet puolustajien kyvyssä pelata riittävän laadukkaasti.
Emme pääse suoranaisesti näkemään sitä, millaiseksi muodostuu Hämäläisen ja uuden urheilujohtaja Harri Ahon suhde SaiPassa. Se on tietysti ongelma, ettei Hämäläinen ole Ahon valinta päävalmentajaksi. Pienen ja rajallisilla taloudellisilla resursseilla operoivan SaiPan kannalta on elintärkeää, että urheilujohtaja ja päävalmentaja löytävät yhteisen sävelen.
Sijoituksen spekulatiivinen pelivara
SaiPa on turvallista ja todennäköistä sijoittaa päätymään sijalle 13. Ihan pikkuruinen unelma kymmenennestä sijasta Lappeenrannassa elää, mutta samalla tavalla vaara vaanii, että SaiPa voi olla runkosarjan päättyessä myös aivan pahnan pohjimmainenkin.
12. Sport
Pelaajamateriaali
On äärimmäisen hankala osua oikeaan Sportin pelaajamateriaalin laadun suhteen. Ruotsalaisen palkka-armeijan iskukykyä on haastava ennakoida. On fakta, että jo viime kaudella vahvan ruotsalaispitoinen pelaajisto osoitti sekä kykyä että kyvyttömyyttä. Kaikkineen Sportin ”muukalaislegioonassa” on ilmeisen ennätykselliset, noin 15 ulkomaalaispelaajaa ja ainoastaan rapiat 10 suomalaista jääkiekkoilijaa.
Juhliiko Sport tuota pelaajamateriaaliaan vai kaatuuko se siihen? Se on kuin kolikkoa heittäisi. On selvää, että maalivahtien Miroslav Svobodan ja Rasmus Reijolaisen tulee onnistua nappiin. Reijolainen on SM-liigassa korkeintaan keskikastin veskari jos sitäkään, ja Svoboda on vielä sarjapeleissä katsomaton kortti.
Valmennus ja pelitapa
Jos ei tietäisi ja tuntisi Sportin päävalmentaja Risto Dufvan erästä supervoimaa, sitä ihmettelisi, miten on mahdollista, että Dufva edelleen valmentaa Sportia. Dufvalla on takanaan nyt kolme ja puoli kautta Sportin peräsimessä, niissä Sport on päätynyt runkosarjassa sijoille 15, 10, 12 ja 14. Eli häävisti ei ole mennyt, mutta Dufva, kabinettipelin sopimuksentekomestari, sen kuin porskuttaa SM-liigavalmentajana.
Kaiken järjen mukaan Dufva valmentaa nyt viimeistä kauttaan Sportia. Se tarkoittaa, ettei Dufva välttämättä taio tällä erää tyypillistä syys- ja lokakuun maagista alkua joukkueelleen – ja marssi sen avulla toimistolle kirjoittamaan jatkosopimusta itselleen. Jos Dufva selviää syksystä kuivin jaloin, hän valmentaa omasta tulevaisuudestaan keväällä ja koko runkosarjan tuloksen mukaan. Sen jälkeen lopettaminen tai siirtyminen jonnekin muualle valmentamaan on selviö. Siis ellei Dufva taas kävele lokakuussa Sportin toimistolle ja…
Dufva esikuntineen hallitsee perustason Meidän pelin. Ei ole ollenkaan sanottu, etteikö Dufva saisi myydyksi ruotsalaisille pelaajilleen pelitapaansa. Niin kävi myös vuosi sitten. Onhan sitä nautinto pelaajan pelata verrattuna SHL:n viidakkolätkään. Siltikään pudotuspelit eivät tunnu todennäköisiltä Sportin osalta.
Sijoituksen spekulatiivinen pelivara
Olisi suuri ihme, jos Sport yltäisi kuin yltäisikin keväällä 2024 pudotuspeleihin. Jos niin käy, siinä on silloin mukana kosolti ruotsalaista vaikutusta.
11. Ässät
Pelaajamateriaali
Ässien pelaajamateriaalin laadun voi ilmaista siten, että sillä voi kyllä kilvoitella SM-liigan runkosarjassa pääsystä kymmenen sakkiin, mutta ei kuuden parhaan porukkaan. Ässien pelaajissa on keskimäärin sellaista porilaisen brändilätkän – jos tuota kulunutta ilmaisua sopii käyttää – karheutta ja kovuutta. Ässät ei ole taitopelaajien joukkue. Yksi pääsky, Jan-Mikael Järvinen, ja ehkä muutama muu, eivät kesää tee.
Jotta Ässät kilvoittelisi reippaasti pudotuspelipaikasta, heidän hankinnoistaan kahden sinänsä hyvän pelaajan, ruotsalaisten Marcus ja Jonathan Davidsonin pitäisi saada aikaan tulosta. Sanon tämän siksi, että kyseessä on kaksi varsin hyvää jääkiekkoilijaa – joilla kuitenkin ruuti tuppaa olemaan kaudesta toiseen melko märkää.
Ässien ässä on maalivahti Niklas Rubin. Jos hän pistää luukut kiinni, kuten viime kauden loppupuoliskolla, porilaisten mahdollisuudet jatkaa kauttaan runkosarjan jälkeen kasvavat huomattavasti. Myös sentteriosasto on Ässillä kohtuullisen vahva. Edellä mainitut Järvinen ja M. Davidsson sekä Will Graber ja Kasperi Ojantakanen pelaavat ahkerasti kahteen suuntaan ja kykenevät tekemään melko hyvin peliä kukin.
Valmennus ja pelitapa
Jere Härkälän aika koittaa vihdoin, hänen pestinsä alkaminen päävalmentajana viivästyi Karri Kiven viime sesongin verran. Harjoituspeleissä Härkälän kädenjälki on ollut lievä pettymys. Ässät on treenipeleissä näyttänyt turhaan aivan kuin kahdet kasvot. On ollut tavoitteellista pystyyn hyökkäämistä, aluksi; ja on ollut sävyisämmin rytmitettyä hyökkäämistä, viime aikoina. Aivan kuin Härkälä esikuntineen olisi joutunut jo ennen sarjapelien alkua jonkinlaiseen muutosvalmentamisen tilaan pelitavan suhteen. Jos ja kun näin on, se ei ole hyvä merkki ollenkaan.
Ässillä näyttäisi olevan aikomus olla melko rouhea porilaista lätkää pelaava nippu. Härkälän tulisi ymmärtää, että tuon voi ja se pitää toteuttaa peliä rytmittämällä. Sopii lisäksi kysyä: miksi Ässien pelaajien taidot riittäisivät pelata maailman vaikeinta pelitapaa nopeaa kiekkokontrollia, kun siihen ei riitä oikeastaan minkään muunkaan joukkueen taidot SM-liigassa?
Sijoituksen spekulatiivinen pelivara
Ei ole aivan mahdotonta ajatella, etteikö Ässät voisi yltää sittenkin kymmenen parhaan sakkiin SM-liigan runkosarjan päätteeksi. Siinä on se Rubin-ehto/epäily, siinä on Härkälä-ehto/epäily, ja ovat Davidsson-ehdot/epäilyt, ainakin nuo. Lähtökohtaisesti on kuitenkin mahdotonta pudottaa ennalta jotain joukkuetta pois kymmenen joukosta ja laittaa Ässät sen tilalle sinne tässä arviossani.