MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen kirjoittaa erehdyksestään. Sihvonen oletti taannoin Tapparan olevan edelleen Ilveksen isoveli.
Olen tänä syksynä onnistunut hyvällä prosentilla analyysini pohjalta ennakoimaan MTV Uutiset Liven Liigaviikossa edessä olevien vapaan kanavan otteluiden pelilliset kuvat. Kunnes liki kaikki meni päin honkia, kun vastakkain asettuivat viime viikon perjantaina Ilves ja Tappara.
Sananmukaisesti tulin aliarvioineeksi Ilveksen ja yliarvioineeksi Tapparan taktisen pelaamisen kykyjä.
Oletin, että Tappara luisteluttaa sinne tänne säntäilevän Ilveksen hengiltä laadukkaalla syöttöpelillä ja selkeillä hyökkäysrytmeillä. Kävi hieman päinvastoin.
Se olikin Ilves, joka pelasi ensimmäisen ja kolmannen erän ”aikuismaista lätkää”. Noissa erissä Ilves pelasi lukuisat määrät keskialueen trapia ja Tappara oli heti liki aseeton. Otaksun, että tältä osin tämä oli Ilveksen apuvalmentaja Marko Ojasen ensimmäinen päänahka entisestä seurastaan Tapparasta.
Kyseisen ottelun toinen erä oli Tapparan kannalta silti kaikkein kamalin. Siinä Tappara pelasi lätkää, joka sopi tupsukorville, aivan kuin Tappara olisi syömään käskenyt Ilveksen. Ja Ilveshän söi. Tappara nosti karvaustaan, alkoi jahdata vikkelää Ilvestä vailla tolkun hiventä. Tapparan valmentajat Jussi Tapola ja Tuomas Tuokkola suorastaan lahjoittivat voiton Ilvekselle. Se oli valmentajien ammattivirhe se.
Yksikään joukkue ei pärjää tällä hetkellä Ilvekselle, ei edes Lukko, jos aletaan luistella kilpaa kaukalon päästä päähän.
Miten hieno suoritus Ilvekseltä: kaksi erää taktista lätkää ja yksi erä omaa peli-identiteettiä, kun kerran naapuri sitä pyysi. Selvä peli selvin lukemin Ilvekselle, 5-2; kansi kiinni ja kuulemiin!
Olen tässä pitkin kuluvaa syksyä ollut hämilläni Jussi Tapolan Tapparan kanssa. Toisaalta yhtä hämilläni olin Jukka Rautakorven Tapparan kanssa edelliset kolme sesonkia. Tapolan ja Rautakorven tekemiset ja toimintamallit ovat aika identtiset.
Rautakorpi ensin ja nyt Tapola, he yrittävät luoda Tapparansa nahan uusiksi. Metodi on kyseenalainen, siinä peluutetaan useita pelin kokeilumalleja pelaajille sillä tavalla, ettei niistä yksikään automatisoidu pelaajien selkäytimeen.
Kun Tapola voitti edellisellä päävalmentajakaudellaan Tapparassa kaksi Suomen mestaruutta, Tappara jauhoi liki yhtä ja samaa selkäydinlätkää pelistä toiseen.
Ymmärrän, että valmentajat haluavat uudistua, kehittää itseään ja peliä. Mutta sopiiko sitä tehdä voittamisen kustannuksella, se onkin jo toinen luokka.
Tämä kokeilujen ja pelitavan veivaamisen kierre alkoi, kun Rautakorpi yritti peluuttaa hieman saman tyyppistä lätkää, millä Mikko Mannerin Kärpät voitti mestaruuden super-Tapparan nenän edestä keväällä 2018. Sanon super-Tapparan, koska sen kokoonpano oli eräs liigahistorian kovimpia, ehkä toiseksi kovin HIFK:n kevään 1998 mestarijoukkueen jälkeen.
Tekee mieli muistuttaa vaikkapa vain tuolloin Rautakorven alaisuudessa pelanneesta pakkikalustosta: Mikko Lehtonen, Niko Mikkola, Otso Rantakari, Valtteri Kemiläinen, Aleksi Elorinne ja Veli-Matti Vittasmäki.
Tuolla puolustajien huippuporukalla oli kauden mittaan suuria vaikeuksia pelinavaamisessa sen takia, että Rautakorpi sääti Tapparan pelitapaa läpi kauden.
Nyt Jussi Tapolalla ei ole likikään käytössään saman tason puolustajat, vaikka asetelman suhteuttaa päävastustajien nykytasoon. Näen tismalleen samat merkit tämän syksyn Tapparassa kuin sesongin 2017-2018 Tapparassa. Puolustajaparat pelaavat aavistuksen verran epätietoisuuden vallassa, kun heille ei ole muodostunut tiettyjä rutiineja hoitaa tehtäviään jäällä.
Ilves sai Tapparalle sormen suuhun
Ilvestä vastaan viime viikolla Tapparan puolustajilla meni sormi suuhun, kun tupsukorvat pelasivatkin trapia. Ja vielä pahemmin konsepti oli sekaisin, kun Ilves vyöryi ja prässäsi edellä mainitun toisen erän.
Mikä minä olen neuvomaan Jussi Tapolaa, teen sen kuitenkin. Jos ja kun uudistetaan, pitää uudistusten olla edes teoriassa voittavia uudistuksia. Sellaisten uudistusten kanssa sitten sopii myös välillä hävitä pelejä ilman, että uudistuksia joudutaan vaihtamaan uusiin uudistuksiin. Uudistusten kanssa voi elää, jos ne tuottavat kaiken aikaa kuitenkin toisteista pelaamisen rutiinia pelaajille. Rutiinia, jota voi hienosäätää, ei muuttaa.
Ja erittäin tärkeää on luoda pelitapa, jota voi pelata niin Lukkoa kuin Ilvestäkin vastaan pienin pelisuunnitelmallisin variaatioin. Sivumennen sanoen, tuollainen pelitapa olisi edelleen se pelitapa, jolla Tappara voitti kaksi viimeisintä mestaruuttaan Tapolan komennossa.
Eikä saa olla ylimielinen. Esimerkiksi Ilvestä vastaan ei enää pötki pitkälle vanhalla isoveljen asemalla. Jos tähän asti isoveljeksi tituleerattu Tappara lähtee, kuten jo edellä todistin, pidäkkeettä ja piittaamattomasti – lue: lähes ylimielisesti – coast-to-coast -lätkään mukaan terrierimäisen pikkuveljen kanssa, tulee varmasti neljä kertaa kuudesta turpaan pudotuspelisarjassa.
Yhteistä Rautakorven kolmelle viimeiselle ja Tapolan tälle Tapparalle on erikoinen pyrkimys pakottaa peliä niin, että tavoite on aina prässätä, ja hyvin harvoin vetäytyä. Ihmettelen asiaa kovin. Nuo ammattilaiset kun tietävät varsin hyvin, että prässiä ei tarvitse pakottaa, jos hyökkäämisen rakenne on kunnossa. Silloin prässi syntyy kuin luonnostaan, niiltä sijoiltaan. Juuri nyt Tappara lyö jo neljättä kautta putkeen laimin hyökkäämisen perusrakenteen toisteisuuden rutiinia – mikä taas johtaa enemmän tai vähemmän myöhästyviin prässeihin.
Jahka seuraavan kerran, kun Tappara ja Ilves kohtaavat Hakametsässä, lupaan todella harkita, jos Teemu Niikko pääsee jälleen asiantuntevasti tivaamaan, kumpi, Ilves vai Tappara, on haastaja, kumpi haastettu. Luvalla sanoen ollaan jo todella liki, valta Tampereen jääkiekkoilussa on vaihtumassa.
