Hyvältä näyttää Leijonien osalta juuri nyt. Peli käy, erittäinkin yhteispeli käy, ja tulosta tulee. Kaksi voittoa ja yksi lisäpiste Tšekiltä on erinomainen saavutus tähän mennessä.
Jukka Jalosen Leijonat on pelannut Prahassa korkealuokkaisinta mahdollista altavastaajajoukkueen jääkiekkoa.
Sopii toki kysyä, että pelasiko Leijonat myös Iso-Britanniaa ja Norjaa vastaan altavastaajan jääkiekkoa? Tavallaan pelasi, tavallaan ei. Kyllä pelasi, jos ajatellaan koko turnauksen näkökulmasta, sillä altavastaajajoukkueen tulee kehittää pelaamistaan läpi turnauksen, aivan jokaisessa ottelussa – jopa huonompiaan vastaan.
Tämä nyt jalkeilla oleva Jukka Jalosen ja Mikael Granlundin Leijonat on huomattavasti parempi joukkue kuin viime kevään Jalosen ja Mikko Rantasen Leijonat. En muista Jalosen joukkueiden oikoneen ja pettäneen itseään melkeinpä koskaan niin paljon, mitä se teki kotikisoissa keväällä 2023. Se oli jotain aivan kamalaa.
Viime kevääseen verrattuna tämän kertainen Leijonat on kuin pyhäkoulupoikien ryhmä verrattuna omenavarkaiden porukkaan.
Juttu jatkuu videoupotuksen jälkeen.
0:14Norjalaispelaajalta kyseenalainen leikkausliike – Konsta Helenius kokee kovia
Kiltteys ja kuuliaisuus ovat nyt Leijonien sekä vahvuus että mahdollinen heikkous. Vahvuutta on oppikirjamainen yhteispeli, jossa yksi pelaa kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta kapteeninsa Granlundin komennossa tai oikeammin avittamana.
Kysymysten kysymys kuulu, kuinka haavoittuvainen ja hauras tämän hetken joukkue on sillä hetkellä, kun tulee vastaan oikein kova paikka? Toisaalta sellainen kova paikka jo oli, yksi kovimpia mahdollisia, kun Leijonat kohtasi Prahassa turnauksen avausottelussa kotijoukkue Tšekin. Tosin siinä pelissä Leijonilla oli lähinnä vain voitettavaa. Puolivälieräottelussa on sitten aikanaan myös paljon hävittävää.
Uskon Leijonien maalivahteihin, he kestävät jatkossakin mitä vain. Niin kovia Harri Säteri ja Emil Larmi ovat.
Vielä enemmän uskon kahdeksaan puolustajaan, jotka muodostavat neljä laadukasta pakkiparia: Mikko Lehtonen-Olli Määttä, Rasmus Rissanen-Oliwer Kaski, Juuso Riikola-Vili Saarijärvi ja Veli-Matti Vittasmäki-Jesper Mattila.
Kaikkein eniten luotan päävalmentaja Jaloseen. Hänellä on nyt samanlaista valmennusotetta kuin 2019, 2021 ja 2022. Siltä puolen ei ole tällä erää luvassa sulamista kuten vuosi sitten.
Vaan miten on hyökkääjien laita? Heissä on mielestäni jotain haavoittuvaisuutta. Miten nuoret keskushyökkääjät, ovatko he valmiita kohtaamaan turnauksen mittaan kasvavat haasteet? Myös laitureita tohdin hieman epäillä, siellä ei ole nyt Teemu Hartikaista, Harri Pesosta ja Marko Anttilaa, muutamia mainitakseni.
No, on toki turhan mennä vielä asioiden edelle. Tosin tuntuisi erikoiselta, jos tällekin joukkueelle ei tulisi turnauksen mittaan itsetutkiskelun paikkaa. Ehkä Kanada tarjoaa sellaisen, tai Sveitsi. Jalosellekin on hieman vierasta, jos joukkue rallattelee vain voitosta voittoon. Jalonen on aina ollut liki parhaimmillaan, kun hän on joutunut puristamaan päin vastoinkäymisiä ja niiden jälkeen.
Joka tapauksessa Leijonilla on juuri nyt pullat paremmin uunissa kuin viime kevään huomattavasti nimekkäämmällä joukkueella oli Tampereella. Nyt Leijonat tietää, miten toimia yhdessä. Yhteinen nuotti on asettunut suorastaan kauniisti ja harmonisesti, mistä soittaa.
Tällaisen yhtenäisen Leijonat-joukkueen taivalta on miellyttävämpi seurata kuin viime kevään Rajamäen rykmenttiä.
