MTV Sportin jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen on huolissaan siitä, millä tavalla pelaajat on nostettu jalustalle suomalaisessa jääkiekkoilussa.
Ylälaidan videolla Tulosruudun raportti lauantain liigakierrokselta.
Kokeneet valmentajat kuten vaikkapa Erkka Westerlund ja Jukka Rautakorpi ovat jo nyt tehneet karhunpalveluksen suomalaiselle jääkiekkoilulle, kun he ovat retoriikassaan – eivät ehkä niinkään arjen työn käytännöissään – nostaneet pelaajan keskiöön.
Myös kansallisen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön suunnalta on kuultu jo kotvasen samanlaista epämääräistä liirumlaarumia. Tosin monessa muussa lajissa kuin jääkiekkoilussa urheilijat itse eivät ole huomanneet, että he ovat keskiössä, vaikka niin puhutaan.
Kasvavia ongelmia aiheen tiimoilta lätkän piirissä on useita, nostan niistä tällä kertaa tikunnokkaan vain muutaman tärkeimmästä päästä.
Mitä enemmän nostatetaan juhlapuheissa pelaajien statusta, sitä enemmän pelaajien agenttien valta kasvaa. Tavallisen pelaajan palkka Liigassa alkaa olla posketon. Hinta ja laatu eivät kohtaa. Vaan agentit osaavat hommansa. He ovat tältä osin hyviä työssään. Ei se ole pöllöpää, joka pyytää, se on, joka maksaa. Tosin on hieman pakko maksaa, koska muutoin kilpailevat seurat vievät pelaajat.
Jollakin tapaa olen ollut aistivinani, että agentit tai peräti agenttitoimistot vievät perinteisiä seuroja isommallakin ohjauksella. Pakottamatta mieleeni tulevat ainakin Ässät ja HIFK, toki muutama muukin. Ässien vanhat ja uudet rekrytoinnit on ainakin Jatkoaika-sivustolla yhdistetty pelaaja-agentti Tomi Haulaan. HIFK:n taas tiedetään olevan hyvinkin läheisissä suhteissa agenttitoimisto Acme World Sport Finland Oy:n kanssa. Sieltä ponnisti seuran urheilujohtaja Tobias Salmelainen.
Ja kaikki agenttien valta yli seurojen kumpuaa siis siitä, että pelaajat on nostettu valokeilaan, jota he eivät liiallisuuksiin asti ansaitse.
Jossakin JYPissä pelaajat taisivat antaa potkut edelliselle päävalmentajalle ja saada tilalle tahtomansa uuden koutsin. No, on jyväskyläläisten pelikin ollut sen näköistä aivan tänne marraskuun puoliväliin asti. Pelaava viisikko repeilee tavalla, jota ei ole 2000-luvun JYPissä ennen nähty.
"Urheilujohtajaksi vai asiantuntijaksi?"
Jos on pelaaja, ja pian entinen pelaaja, ei hätää, se näyttää pätevöittävän mihin vain heti uran päätyttyä.
Pelaajana voi rauhassa pohtia, ryhtyisikö sitten pelaamisen loputtua vaikkapa liigaseuran urheilujohtajaksi tai televisiostudion jääkiekkoasiantuntijaksi, pari mahdollisuutta mainitakseni.
Oikeastihan pelaajana oleminen on hieman sellaista vauvanelämää. Aikuiset ihmiset huolehtivat pelaajista kuin päiväkodissa konsanaan lapsista huolehditaan. Siitä voi sitten napata treenien jälkeen pastaa kotiin mukaan laatikossa, jos ei huvita jäähallille jäädä syömään.
Päiväkodin henkilökuntaa vastaavat seurojen toimitusjohtajat, urheilujohtajat, tiedottajat, valmentajat, fysiikkavalmentajat, lääkärit, fysioterapeutit ja hierojat. Lisäksi kannattajat palvovat näitä mussukoitaan kuin jumalolentoja.
Kaiken kukkuraksi pelaajayhdistyksen Teemu Ramstedt esikuntineen pitää kaikin puolin ammattipelaajien puolta asiassa kuin asiassa. Se on selvää, ettei kesällä tarvitse määräänsä enempää harjoitella työpaikalla, saa harjoitella mieluummin missä lystää, jos lystää.
Siinä sitä sitten pelaajien on hyvä olla ja mennä vatkuli suussa omaa ura- ja pelaajapolkuaan, josta pidetään porukalla huolta ja joka on julistettu eräänlaiseksi suomalaisen jääkiekkoilun huoneentauluksi, se polku nimittäin. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosi taaksepäin, silloin poloinen pelaaja joutui huolehtimaan itse omasta pelaaja- ja urapolustaan, ei enää nykyään.
Ei, tämä ei ollut pakina. Tämä oli ja on täyttä totta. Se, minkä liioittelin, oli teknistä liioittelua sitä silmällä pitäen, että itse asia tulisi ymmärretyksi.