MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen vetää yhteen Moskovan Dynamon ja Jokereiden konferenssin puolivälieräsarjan neljännen ottelun, joka päättyi 3-0 moskovalaisille. 3-1-lukemissa oleva sarja katkeaa neljällä voitolla, joten Jokereilla on kaikissa seuraavissa peleissä pakkovoiton paikka – ensimmäisen kerran tiistaina Helsingissä.
Jokereiden pelisuunnitelmassa ja sen toteutuksessa oli sunnuntaina yhtäältä edistystä, toisaalta takapakkia verrattuna ottelusarjan kolmanteen otteluun. Ensimmäisessä erässä Jokerit hyökkäsi omalta alueelta sikäli puolustajien osalta paremmin, että pakit operoivat ja rytmittivät niin, että heillä oli katse pelissä. Sitä seuraa useimmiten esiymmärrys, miten neljä muuta pelaajaa ovat sijoittuneet kaukalossa.
Sen sijaan Jokerit pelasi prässiään kummallisella tavalla myöhästellen. Kysymykset kuuluvat, miksi prässätä, jos kärkikarvaaja ei näe saumaa ehtiä ajoissa päälle? Miksi pakottaa puolustuspeliä, jos puolustusetäisyys ei ole kunnossa?
Ensimmäisen erän pelin kuva oli se, että Dynamo pääsi hyökkäämään Jokereiden myöhästyneiden karvaajien ja kolmen pohjapelaajan väliin vauhdikkaita tasavoimaisia hyökkäyksiä. Pelin virtaus oli niin muodoin suhteellisen suvereenisti moskovalaisten puolella.
Nyrkkisääntö kuuluu: Jos vastustaja, kuten Moskovan Dynamo, pelaa tiiviillä viisikolla totaalisen säntillisesti kaksivaiheisesti peliä lukien sekä hyökkäyksensä että puolustuksensa, omalla joukkueella eli tässä tapauksessa Jokereilla pitää olla todella kovat perusteet olla pelaamatta vastaan tiiviillä viisikolla ja yhtä säntillisen kaksivaiheisesti.
Ensimmäisen erän Jokerit pelasi tässä katsannossa varsin perusteetonta jääkiekkoa.
Pöhökustaan prässi
Toisessa erässä Jokerit sai hieman otetta pelistä, sillä se pääsi jauhamaan ylivoimaa – olkoonkin että tuloksetta. Dynamon pelaajat tosin pelasivat kaiken aikaa lähempänä toisiaan. Jokereilla yksittäinen kärkikarvaaja saattoi luistella niin kutsutun pölhökustaan prässin Dynamon maalin taakse, mutta neljä muuta pelaajaa sentään pysyttelivät enimmäkseen pelin alla.
Miksi kummassa tämä yksi pölhökustaa lähetetään, mihin sitä tarvitaan?
Jos päävalmentaja Lauri Marjamäki esikuntineen malttaa katsoa nauhalta toisen erän tapahtumia omien kontrollilähtöjen osalta, ylös lähetetty kiekoton repivä hyökkääjä ei aiheuta Dynamon puolustavalle viisikolle oikeastaan minkäänlaista reaktiota. Sen sijaan se vie Jokereilta itseltään yhden tärkeän syöttösuunnan pois.
Vaikka Dynamo rankaisi raa’alla tavalla alivoimalla pelin jo maalilukemiin 2-0, paransivat helsinkiläiset otettaan verrattuna ensimmäiseen periodiin. Myös ylivoimapeli parani Jokereilta sikäli, että oli aivan oikein lisätä laukausten määrää ja odottaa sitä kautta onnistumista.
Toinen periodi nosti pelillisiä ja pelin virtaukseen liittyviä toiveita ja näkymiä kolmannen erän suhteen.
Lopulta Jokerit sai aikaan varsin hyvän loppukirin ja takaa-ajon. Mutta kun vastassa on Moskovan Dynamon tasoinen puolustuspelipaketti kera aivan loistavan maalivahtipelin, on kahden maalin takamatka liikaa annettu. Jokerit ikään kuin kaivaa kuopan itselleen pelin alussa, ja sieltä onkin sitten vaikeampi nousta takaisin pinnalle.
Itseluottamusetu on annettu vastustajalle. Sanalla sanoen ottelujen alkujen pelisuunnitelmissa on parantamisen varaa.
Josko Lauri Marjamäki tyytyisi valmentamaan joskus yhden sellaisen pelin, mihin ei ole väännetty jotakin kummallista vaikeuskerrointa taktiikkaan. Sillä tavalla Marjamäki valmensi aikoinaan Kärpissä.
Kun Jokerit on seuraavassa matsissa veitsi kurkulla, riittää, että joukkue pelaa koko ajan sitä, mitä peli pyytää. Valmentajien ei pidä kärttää pelaajilta ylimääräistä prässiä, ei ylimääräistä trapia, vaan aina vain sitä, mitä peli pyytää. Hyökkäyksissä piisaa rytmin puolesta sääntö, että pelataan, mitä nähdään, ei pelata, mitä ei nähdä. Eli taas sitä, mitä peli pyytää.
Saa nähdä, onko tämä liikaa pyydetty Lauri Marjamäeltä