Suomalaiskiekon kruununjalokivi Leijonat on näyttänyt, että Suomen jääkiekko voi monella tavalla erinomaisesti. MTV Urheilun Marko Leppäsen mielestä taustalla on kuitenkin merkittäviä juniorijääkiekkoiluun liittyviä kysymyksiä.
Leijonat on pelannut EHT-turnauksessa erinomaista peliä, parempaa kuin pitkään aikaan. Joukkue on laaja ja laadukas. Leijonien vahvuus on ollut Jukka Jalosen komennossa jo pitkään se, että pelaajat tietävät mitä jäällä kuuluu tehdä.
Jo ennestään vahvan itseluottamuksen päälle on liimattu vielä kaikkien aikojen kiekkokauden tuoma lisäkiima. Arvokisapaikat ovat aina haluttuna, mutta varsinkin jokainen pelaaja haluaa olla mukana parhaiden olympiakisoissa tai kotitantereella pidetyissä MM-kisoissa.
Kun katsoo huippukiekon näyteikkunan työskentelyä jäällä ja kuulostelee yleisön innostusta, tuntuu siltä kuin suomalaisessa jääkiekossa olisi kaikki kohdallaan. Ongelmat kytevät jossain ihan muualla.
LUE MYÖS: Kari Jalonen valmensi uransa alussa Nuoret Leijonat MM-hopealle – palaa muuttuneeseen maailmaan: "Aika monelle tuntui olevan yllätys"
Nykyinen U20-maajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen esitti Yleisradion jutussa huolensa juniorijääkiekosta. Miettimiseen onkin syytä, sillä vuoden aikana D-A-ikäisten kilpapelaajien määrä on vähentynyt peräti 800:lla.
Pennasta huolestuttaa lajin ikuisuusongelma, sen kalleus. Hänen mielestään 10–12-vuotiailla on liikaa huippu-urheilumaista toimintaa. Kun omaehtoisen harjoittelun määrä vähentyy ja joukkuetoiminnan ulkopuolisia maksullisia palveluita käytetään enemmän, kustannukset nousevat pilviin.
Pennanen nosti esiin tärkeän asian ja hän on asiassa jyvällä, mutta mistään yksiselitteisestä asiasta ei ole kyse.
Kun keskustellaan junioriurheilusta ja sen vaikutuksista, pitää aina erottaa kaksi puolta: kilpaurheilijan urapolulle valmistautuminen ja kansanterveyden edistäminen.
Nostalgiselle pihapelien muistelulle on sijansa, mutta kilpaurheilun näkökulmasta erikoisvalmentajat ja lisäjäät ovat nykypäivää. Sitä lumipalloa ei pysäytä enää mikään.
Ajattele D-junnuikäisen pojan isää, joka on huolestunut siitä, että hänen poikansa tippuu ryhmästä, johon on kuulunut luistelukoululaisesta lähtien. Hän tekee kaikkensa, että poika saa jatkaa tutussa porukassa ja vie hänet luisteluvalmentajalle. Sen jälkeen joukkuekaverin isä alkaa seurata pojan kehitystä ja vie sinne oman poikansa.
Hieno juttu, että lajitaidot kehittyvät, mutta huono asia on se, että jäät ja ammattivalmentajat maksavat.
***
Entä se kokonaiskuormitus?
Alakouluikäiset pikkujunnut jaksavat painaa kiekon perässä isojakin tuntimääriä ja kehitystä tulee, kunhan valmennuksessa on jonkinlaista kokonaiskoordinointia. Liian yksipuolinen harjoittelu on aiheuttanut jo aivan liikaa rasitusmurtumia suomalaisille kiekkojunnuille.
Jos me emme järjestä parhaille lahjakkuuksille parasta ja monipuolisinta valmennusta, kilpailijamaat tekevät sen kyllä – ja silloin Suomi tippuu ennen pitkään kansanvälisestä kyydistä.
Monet suomalaiset junnuvalmentajat ovat olleet puolisokissa, kun he ovat olleet tutustumassa venäläisjunnujen toimintaan. Vertaileminen on tosin vaikeaa, koska jättiläiskokoisessa maassa on "varaa" polttaa loppuun lapsia, jotka eivät rääkkiä jaksa.
Erikoisvalmennusta ei pidä torpedoida, mutta sen hallintaan pitää panostaa entistä enemmän. Jos lahjakasta junnua vedetään liian moneen suuntaan ilman yhteistä tavoitetta, paketti leviää jossain vaiheessa. Ei ole mitään järkeä, jos joukkuevalmentaja ja luisteluvalmentaja opettavat teränkäyttöä eri tavalla.
Kyse on verrattain uudesta ilmiöstä, joka on räjähtänyt käsiin parin viime vuosien aikana. On aika painaa takapuolta penkkiin ja miettiä miten tilanne pidetään hallinnassa.
Kärkinimiä Suomesta tulee vastaisuudessakin, vaikka harrastajia olisi vähemmän. Jääkiekkoliiton yksi isoista haasteista on pitää "harrastajamassaa" mahdollisimman pitkään lajin parissa.
Niistä massoista tulee katsojia, jotka saapuvat Suomen EHT-turnaukseen vuonna 2035.