Shirly Karvinen uskalsi vuosien taistelun jälkeen hyväksyä itsensä ja seksuaalisuutensa – krooninen ahdistus katosi lähes täysin

Shirly Karvinen pohti yhteiskunnan merkitystä oman seksuaalisuutensa muodostumisessa.

Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen avautui Kesäterassi-ohjelmassa seksuaalisuutensa ympärillä pyörineestä keskustelusta. Samassa yhteydessä Karvinen kertoi ohjelman juontapari Tuija Pehkoselle ja Lorenz Backmanille itsensä hyväksymisen haasteista.

Yksi haaste itsensä hyväksymisessä on Karvisen mukaan ollut yhteiskunnan heteronormatiivinen kasvatustyyli. 

– Se oli ihan vain se, että minkälaisen kasvatuksen on saanut ja millaisessa ympäristössä on elänyt. Kyllähän meidän yhteiskunta on todella heteronormatiivinen, Karvinen pohtii ohjelmassa.

Yhteiskunta on ottanut askeleeita avoimempaan suuntaan vasta viime vuosina. Vielä 90- ja 2000-luvuilla tilanne oli toinen.

– Ihan lapsesta lähtien prinsessa löytää prinssinsä. Tuntuu, että oli vain sellainen malli, jonka olen saanut joka puolelta, enkä osannut edes kyseenalaistaa sitä, Karvinen myöntää.

Jyväskylässä kasvanut Karvinen kertoo kokeneensa koulukiusaamista myös oman etnisyytensä vuoksi. Olo oli helppo yhdistää siihen, että Karvisessa olisi itsessään jotain vikaa. 

– Periaatteessa koko ajan tuntui, että jokin on vinossa ja jokin tuntui epämiellyttävältä, mutta se enemmänkin heijastui siihen, että minussa on jotain vikana tai minulla on jokin lukko, jonka yli minun pitää päästä, hän myöntää.

Kun Karvinen uskaltautui antamaan itselleen luvan olla oma itsensä, myös olotila helpotti. Ahdistuksen tunteet ovat viimeisen vuoden aikana helpottaneet aikaisempaan verrattaen.

– Minun ei tarvitse enää kannatella yhtään mitään, mikä ei tunnu omalta itseltäni. Se on todella vapauttavaa. Sellaista puristavaa kroonista ahdistusta, mikä on kulkenut mukanani enemmän tai vähemmän läpi elämänäni, en ole tuntenut kohta viimeiseen vuoteen.

Lue myös:

    Uusimmat