Mainos

Sharon tunnustaisi armeijattoman palestiinalaisvaltion

Israelin on valmis tunnustamaan demilitarisoidun palestiinalaisvaltion. Samalla Israel hylkää Venäjän, YK:n, EU:n ja Yhdysvaltain muodostaman ns. kvartetin välitystyön. Palestiinalaiset ovat tuoreeltaan tyrmänneet Sharonin esityksen.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on valmis tunnustamaan demilitarisoidun palestiinalaisvaltion ilman tarkkoja rajoja, jos palestiinalaiset hillitsevät terrori-iskujaan. Sharonin suunnitelman mukaan järjestystä valvoisivat vain kevyesti aseistetut poliisit.

-Israel valvoo ulkoisia rajoja ja sillä on oikeus lentää alueen yllä, hän tarkensi. -Tämän jälkeen tullaan vaiheeseen kolme: jos terroria ei ilmene, silloin meidän täytyy päättää lopullisista rajoista.

Sharon sanoi kuitenkin Newsweek-lehdessä, että hän hylkää niin sanotun kvartetin sovitteluehdotukset Lähi-idän kriisin selvittämiseksi. Kvartettiin kuuluvat YK, Euroopan unioni, Yhdysvallat ja Venäjä.

Sharon esitteli linjauksiaan tilanteessa, jossa Israelin parlamenttivaalit lähestyvät ja Sharon jatkaa mielipidekyselyiden selvässä johdossa. Israelilaiset äänestävät parlamenttivaaleissa 28. tammikuuta.

Palestiinalaiset tyrmäsivät Sharonin ehdotuksen

Palestiinalaiset tyrmäsivät tuoreeltaan Israelin pääministerin Ariel Sharonin näkemyksen demilitarisoidun palestiinalaisvaltion perustamisesta.

Pääneuvottelija Saeb Erekatin mukaan Sharonin esitys on vain miehityksen jatkamista toisella nimellä. Palestiinalaiset vaativat samalla kansainvälistä yhteisöä reagoimaan Sharonin puheisiin, jonka mukaan Venäjän, YK:n, EU:n ja Yhdysvaltain ns. kvartetin välitystyöllä ei ole mitään onnistumisen mahdollisuuksia. -Kvartetti, se ei ole yhtään mitään. Älkää ottako sitä vakavasti. Toinen suunnitelma toimii, Sharon sanoi tänään ilmestyneen Newsweek-lehden haastattelussa.

Israelin pääministeri kertoi olevansa valmis hyväksymään palestiinalaisvaltion perustamisen, jos palestiinalaiset ryhtyvät suitsemaan terrorismia. Valtiolla ei kuitenkaan olisi tarkkoja rajoja ja turvallisuutta valvoisivat vain kevyesti aseistetut poliisit. -Israel valvoisi ulkoisia rajoja ja sillä olisi oikeus lentää alueen yllä, Sharon tarkensi.

Presidentti Jasser Arafatilla ei olisi Sharonin mukaan vaikutusvaltaa uudessa valtiossa. Palestiinalaisvaltion lopullisista rajoista voitaisiin neuvotella vasta, jos terrori-iskut loppuvat kokonaan.

Vain USA kelpaa välittäjäksi

Sharonin virasto julkisti tänään vielä tiedotteen, jossa vahvistettiin pääministerin pitävän Venäjän, EU:n, YK:n ja Yhdysvaltain yhteisiä ponnistuksia rauhansuunnitelman laatimiseksi turhina. -Israelin mielestä Yhdysvaltain ja Israelin näkemykset ovat ainoita käytännöllisiä tulkintoja, jotka voivat johtaa rauhaan Lähi-idässä, tiedotteessa todettiin.

Tiedote korosti amerikkalaisten ja israelilaisten olevan yhtä mieltä tarvittavista toimista tiellä rauhaan, kun taas kvartetin kolme muuta jäsentä ovat eri linjoilla. Mahdollisen suunnitelman toimeenpanon valvojaksikin Sharonille kelpaisi vain Yhdysvallat.

Venäjän, YK:n ja EU:n edustajat eivät tänään tuoreeltaan kommentoineet tarpeettomiksi julistamistaan.

Kvartetti on laatinut pitkään suunnitelmaa, joka viitoittaisi tietä rauhaan ja palestiinalaisvaltion perustamiseen muutaman vuoden kuluttua. Ryhmä suostui lykkäämään lopullisen suunnitelman julkistamista Israelin 28. tammikuuta pidettävien ennenaikaisten vaalien yli.

Saeb Erekatin mukaan Sharonin tämänpäiväiset kommentit osoittavat, että tämä oli "petkuttanut" kansainvälisiä välittäjiä.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.