Seppo Kääriäinen ehdottaa MT:ssä: Keskusta voisi järjestää jäsenäänestyksen presidenttiehdokkaastaan – kolme nimeä erottuu

Keskustan kannattaisi harkita jäsenäänestyksen järjestämistä pohtiessaan ehdokasta vuoden 2024 presidentinvaaleihin, ehdottaa pitkän linjan keskustavaikuttaja Seppo Kääriäinen Maaseudun Tulevaisuudessa.

Keskustan ehdokkaiksi vuoden 2024 presidentinvaaleihin on tarjottu pitkäaikaisen kansanedustajan, ministeri Kääriäisen mukaan ainakin Olli Rehniä sekä puolueen entisiä puheenjohtajia, kuten Esko Ahoa ja Matti Vanhasta.

Keskustassa kannattaisi Kääriäisen mielestä harkita jäsenvaalia siitä, kuka puolueen presidenttiehdokkaaksi valittaisiin.

– Tuskin on viisasta toimia samanlaisella typistetyllä keskustelulla kuin tehtiin vuoden 2018 vaalien alla. Hyvin hoidettu esivaali voisi sivutuotteena elvyttää kansanliikkeen uinuvaa järjestötoimintaa ja antaa jäsenyydelle merkitystä, Kääriäinen kirjoittaa.

Vuonna 2018 presidentinvaaleissa keskustan ehdokas oli Matti Vanhanen, joka keräsi yhteensä 4,1 prosenttia äänistä.

MTV:n kysely: Rehn piiripäättäjien suosikki

MTV Uutisten viime viikolla julkaiseman kyselyn perusteella Rehn on tällä hetkellä puolueen piiripäättäjien suosikki presidenttiehdokkaaksi.

Suomen Pankin pääjohtajana tällä hetkellä toimiva Rehn keräsi piiripäättäjiltä 41 prosentin kannatuksen presidenttiehdokkaaksi.

Entisen pääministerin Ahon kannatus oli 22 prosenttia, ja nykyisen valtiovarainministerin Vanhasen kannatus 16 prosenttia.

Spekulaatioissa mukana olevat nimet – niin keskustassa kuin muissakin puolueissa – ovat varsin kokeneita politiikkoja.

– Tasavallan presidentti on kuitenkin vaaleilla valittava henkilö, joten kokemuksella on merkitystä. Poliittinen kokemus tuo uskottavuutta. Kokenut poliitikko tuntee sisä- ja ulkopolitiikkaa, Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat