Selvitys: Kuitua syömällä terve sydän
BMJ:ssä joulukuussa julkaistu kansainvälinen selvitys kertoo, että kuitupitoinen ruokavalio näyttää vähentävän sydänsairauksien riskiä.
Leedsin yliopiston johtamassa selvityksessä analysoitiin erilaisten kuidun lähteiden syönnin sekä sepelvaltimotaudin ja muiden sydän- ja verisuonisairauksien välistä yhteyttä. Tietoa kerättiin Yhdysvalloista, Australiasta, Euroopasta ja Japanista.
Tarkastelussa kiinnitettiin huomiota kuidun kokonaissaantiin eli sekä liukoisiin että liukenemattomiin kuituihin. Liukoisia kuituja saa esimerkiksi palkokasveista, pähkinöistä, kaurasta ja ohrasta. Liukenemattomia kuituja puolestaan löytyy esimerkiksi täysjyväviljoista, kasviksista, hedelmistä ja marjoista.
Havaintona oli, että mitä enemmän kuitua ihmiset saavat, sitä alempi heidän riskinsä sairastua niin sepelvaltimotautiin kuin muihin sydän- ja verisuonisairauksiin on. Riski aleni huomattavasti kohti jokaista päivittäiseen ruokavalioon lisättyä seitsemää kuitugrammaa.
Pohjoismaisten ravitsemussuosituksien mukaan ravintokuitua tulisi saada päivässä vähintään 25–35 grammaa, ja sen lähteinä tulisi käyttää luonnollisia kuitupitoisia ruokia, kuten täysjyväviljoja, marjoja, hedelmiä, kasviksia ja palkokasveja.
Lähteet: Webmd.com, Ruokatieto.fi, Ravitsemusneuvottelukunta.fi
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää