Mainos

Selfieiden aika on nyt ohi – tarjoaako tämä uusi sovellus ratkaisun?

Elsiet eli jonkun toisen henkilön ottamat kuvat voivat olla syrjäyttämässä selfien sosiaalisessa mediassa täysin.

Jokainen sosiaalista mediaa aktiivisesti käyttävä pyrkii ottamaan silloin tällöin sen täydellisen kuvan itsestään. Selfiekeppi oli aikoinaan hittituote, mutta nykyisin yhä useammin voi kadulla nähdä poikaystävien ja kavereiden ottavan ystävästään kuvia.

Mutta mitä jos kaupungilla onkin yksin tai kuvan haluaisi tällä kertaa ottaa ystävänsä kanssa? Välillä ohikulkijoita saattaa olla vaikea löytää tai heitä ei kehtaa tehtävään kysyä. Tuore yritys nimeltään ElsiePic vastaakin tähän haasteeseen.

ElsiePic tuo markkinoille uuden sovelluksen, jonka avulla voi etsiä lähellä olevia ihmisiä kuvaamaan itseään. Sovellus on tavallaan kuin Uber, mutta kuskien sijaan sen avulla etsitään lähialueella olevia vapaaehtoisia kuvaajia.

Syntyi varkauden pelosta

Yritys kertoo tiedotteessaan, kuinka toinen sen perustajista sai idean sovelluksesta kaksi vuotta sitten lomamatkalla. Perhe halusi kuvan koko porukasta, mutta ongelmia tuotti kuvaajan keksiminen. He eivät halunneet antaa kameraa tuntemattomalle ihmiselle, joten porukka jaettiin kahteen osaan kuvia varten.

Omaa puhelinta ei siis tarvitse antaa missään vaiheessa ElsiePic-sovellusta käyttäessä tuntemattomalle henkilölle, mikä varmasti ainakin lisää joidenkin varkautta pelkäävien mielenrauhaa.

Muutama huono puoli sovelluksessa kuitenkin on. Asiakkaan täytyy nimittäin mennä sinne, missä kuvaaja on. Sovellus ei siis välttämättä tarjoa apua, jos haluaa ottaa kuvan juuri sen tietyn kauniin merimaiseman edessä.

Lisäksi sovellus perii pienen maksun kuvan lähettämisestä. Siis kun kuvaaja lähettää juuri napatun kuvan asiakkaan puhelimeen.

Sovellus on tällä hetkellä kehitysvaiheessa, mutta beta-version voi ladata Android-laitteisiin.

***


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.