Seksisuhde kaverin kanssa voi olla tuomittu epäonnistumaan – tässä syy

Seksijärjestely kaverin kanssa voi tuntua hyvältä idealta, mutta voi herättää hämmentäviä tunteita.

Seksisuhde ystävän kanssa voi tuntua houkuttelevalta ajatukselta, jos säännölliset petipuuhat houkuttelevat, mutta ajatus parisuhteesta aiheuttaa vain ahdistusta. Vaikka järjestely voi toimia moitteetta, se saattaa myös kostautua tuoden mukanaan tunteita. Toisin sanoen lopputulos voi olla juuri päinvastainen alkuperäisten aikomusten kanssa.

Vaikka voisi kuvitella, että tunteita heräisi eritoten naisilla, eräs kysely paljastaa miesten olevan suuremmassa riskissä. Lääkärisivusto DrEdin teettämään pienimuotoiseen kyselyyn osallistui tuhat amerikkalaista ja eurooppalaista miestä ja naista, joilta kysyttiin heidän seksisuhteistaan ystävien kesken.

Kyselyn tulokset paljastivat, että 52 prosentille miehistä oli herännyt tunteita petikumppania kohtaan. Naisista vain 44 prosenttia myönsi saman. Tästä huolimatta vain 32 prosenttia miehistä ja 33 prosenttia naisista olisi halunnut romanttisen suhteen petikumppaninsa kanssa.

Säännöllinen seksijärjestely kaverin kanssa oli tämän kyselyn mukaan suhteellisen yleistä. Kyselyyn vastanneista liki 60 prosenttia sanoi, että heillä on ollut vastaava järjestely. 

Suhde ei kuitenkaan välttämättä jää pelkkään seksiin, mikä luultavasti onkin syy sille, että tunteita saattaa herätä. Monet vastaajista kertoivat, että he halailevat petikumppaneitaan, tekstailevat heille, ja puhuvat heille ystävistään, perheestään ja töistään. Lisäksi he kertoivat keskustelevansa seksimieltymyksistään ja kokeilevansa uusia asioita makuuhuoneen puolella.

Vain kuusi prosenttia miehistä ja 15 prosenttia naisista sanoi suhteen olevan puhtaasti seksiä.

***

Lue myös:

    Uusimmat