Seksin aikana miestä puukottanut 19-vuotias ukrainalaisnainen mielentilatutkimukseen

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on määrännyt murhan yrityksestä syytetyn 19-vuotiaan ukrainalaisnaisen mielentilatutkimukseen.

Käräjäoikeus päätti asiasta tänään antamassaan välituomiossa. 

Käräjäoikeuden mukaan päätöksen taustalla olivat naisen mielenterveydestä saadut lääketieteelliset selvitykset sekä käsiteltävän rikoksen laatu, toteuttamistapa sekä naisen kertomus teon motiiveista. 

Syytteen mukaan rikos tapahtui Kauniaisissa viime syyskuussa. Ennen väkivallantekoa nainen oli yhdynnässä nelikymppisen miehen kanssa. Kyse oli sovitusta tapaamisesta.

Aktin aikana nainen otti käteensä tyynyn alle aiemmin piilottamansa veitsen. Hän alkoi lyödä sillä miestä rajusti ja yritti tappaa. Nainen muun muassa viilsi veitsellä miehen kurkkua.

Nainen ehti iskeä miestä useaan kertaan ennen kuin mies sai otettua veitsen pois ja paettua asunnosta. 

Syytteen mukaan nainen ryhtyi tekoon vakaasta harkinnasta. Hän oli päättänyt surmata miehen jo aiemmin. 

Nainen on tunnustanut teon oikeudessa. Puolustuksen mukaan nainen oli teon aikaan kuitenkin syyntakeeton tai ainakin alentuneesti syyntakeinen.

Käräjäoikeuden välituomion mukaan nainen toimi syytteessä kuvaillulla tavalla. Rikosnimikkeeseen ja mahdolliseen rangaistukseen otetaan kantaa vasta mielentilatutkimuksen valmistuttua. 

Lue myös:

    Uusimmat