Seksikolumni: Tapa, joka vaikuttaa seksihaluihisi – jos teet tätä liikaa tai liian vähän, himosi katoavat

"Kohtuus kaikessa!", toteaa vanha sananlasku. Tämä kannattaa pitää mielessä liikuntaharrastuksissa, mikäli haluaa pitää kiinni seksihaluistaan.

MTV Lifestyle uutisoi Pohjois-Carolinan yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan miehillä, joilla on tapana harrastaa vain kohtalaisen vaativaa tai kevyttä liikuntaa, on huomattavasti todennäköisemmin kohtalainen tai korkea sukupuolivietti. Sitä vastoin miehet, joiden treenit olivat erityisen pitkiä tai intensiivisiä, eivät raportoineet olevansa kovinkaan halukkaita.

Toisin sanoen omiin seksihaluihin voi vaikuttaa sillä, kuinka paljon liikuntaa tulee harrastettua. Kerrankin jokin tutkimus puoltaa sitä, että ihan tavalliset, silloin tällöin liikkuvat ihmiset, joilla saattaa olla vyötäröllä pari elämäntapamakkaraa, ovat kaikkein onnekkaimpia! Mielestäni tämä on ehdottoman hyvä uutinen.

Unohda se seksikäs alfauros!

Vaikka seksi lihaksikkaan alfauroksen kanssa saattaa pyöriä mielessä päiväunissa, voi jokainen kumppanin vatsamakkaroihin makuuhuoneessa tottunut lohduttaa jatkossa itseään sillä, että lihaksikkaat miehet eivät ole niitä villeimpiä seksipetoja. Itse ainakin haluan ajatella näin.

Oikeastaan lohduttavinta on tulkita amerikkalaistutkimus niin kärkkäästi, että lihaksikkaat alfaurokset eivät halua harrastaa seksiä ollenkaan ja heidän supermaskuliininen ulkonäkönsä menee täysin hukkaan. Kukaan ei oikeasti pidä kiinni heidän valtavista, öljystä kiiltävistä epäkkäistään (suomeksi yläselässä sijaitsevista lihaksistaan) – ainakaan kukaan muu kuin heidän personal trainerinsa osoitellessaan treenin tuloksia.

Urheile, mutta älä tee sitä liikaa

Jos tarkastelen omaa seksihistoriaani ja sitä, kuinka aktiivisia liikkujia seksikumppanini ovat olleet, vaikuttaa tosiaan siltä, että tämä tutkimus pitää paikkansa. Toisaalta olen tehnyt liikunnan ja seksin yhteydestä myös toisenlaisen huomion: Mikäli liikuntaa ei harrasta ollenkaan, tuppaavat seksihalutkin usein hiipumaan.

Seuraan aktiivisesti erilaisia laihdutusohjelmia televisiosta ja olen huomannut, että hyvin moni sohvaperunaksi itseään luonnehtiva ja ohjelman inserteissä sipsejä ja karkkia kitaansa ahtava liikunnanvihaaja kokee, että liikkumattomuus tarkoittaa käytännössä myös sitä, ettei peittoa tee mieli heilutella. 

Jos haluat siis pitää kiinni seksielämästäsi, älä unohda liikuntaa kokonaan, mutta unohda rehkiminen. Ja minä ainakin lasken myös seksin liikunnaksi! 

Lue myös:

    Uusimmat