Seksikolumni: Miksi tuhlata aikaa seksin harrastamiseen?

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi esileikistä puhutaan niin paljon, sillä seksi voi olla äärimmäisen hyvää myös silloin, kun aktin hoitaa tehokkaasti.

Askmen.com-sivuston Jenny Blockinvinkit pikaseksiin osuivat ja upposivat. Uskomus siitä, että jokainen nainen kaipaa pitkällistä lämmittelysessiota ennen itse aktin alkamista, ei nimittäin pidä paikkaansa. Vaikka esileikistä jaksetaan varmasti puhua maailman hamaan tappiin asti, kannattaa muistaa se, että joskus sen voi hyvällä omatunnolla karsia ilman, että kumpikaan kumppaneista joutuu tinkimään mielihyvästä.

Kaikki naiset eivät yksinkertaisesti piittaa esileikistä, vaan odottavat seksiltäkin tehokkuutta ja nopeutta. Pikapanoissa on myös se etu, että näitä nautinnollisia hetkiä on helppo mahduttaa yksittäiseen päiväänkin useampi ilman, että koko päivän aikataulu kärsii. Nopeat seksisessiot voivat kitkeä myös haluttomuusongelman, sillä ei ole suuri uhraus heittäytyä seksin pauloihin muutamaksi minuutiksi, jos kumppani niin haluaa, vaikka omat halut eivät olisikaan huipussaan.

Kuten tiedämme, miehille nopea akti harvoin tuottaa vaikeuksia. Sen sijaan naisen orgasmi pikapanon päätteeksi saattaa aiheuttaa päänvaivaa. Uskon, että harjoittelun tuloksena tämäkin ongelma voidaan kuitenkin ratkaista, kun kiinnitetään huomio oikeisiin seikkoihin.

Journal of Sexual Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan 70 prosenttia naisista tarvitsee suoraa stimulaatiota klitorikseen saadakseen orgasmin. Tämä onkin äärimmäisen olennaista silloin, kun kyse on pikapanosta, sillä lyhyessä ajassa on onnistuttava tyydyttämään nainen perusteellisesti. Asian eteen nähdyn vaivan päätteeksi voin kuitenkin luvata, että se tulee olemaan kaiken sen arvoista.

Itse olen ihminen, joka kiinnittää tehokkaaseen ajankäyttöön valtavasti huomiota, ja tämä pätee myös makuuhuoneen puolella. Pikapano on minulle ehdottomasti mieluisampi tapa harrastaa seksiä kuin tuntikausia kestävä piinaava orgasmin odottelu hikisen kumppanin kainalossa pimeässä makuuhuoneessa. 

Lue myös:

    Uusimmat