Seksi auttaa suomalaisia jaksamaan työkiireiden keskellä – "orgasmilla stressiä lieventäviä vaikutuksia"

Suuri osa työssäkäyvistä suomalaisista kokee, että seksi auttaa heitä jaksamaan työkiireissä, selviää Kaalimato.comin tuoreesta tutkimuksesta.

Seksi on monelle iso ja merkittävä osa elämää – eikä syyttä. Tutkimukset ovat osoittaneet petipuuhilla olevan lukuisia terveyshyötyjä. Seksi tekee hyvää myös mielenterveydelle, sillä sänkyleikit on onnistuttu yhdistämään parempaan mielialaan ja vähäisempään masennukseen.

Vaikka suuri osa työssäkäyvistä suomalaisista kokeekin seksin auttavan jaksamisessa työkiireiden keskellä, noin kolmannes kuitenkin myöntää, että uupuu töistä liikaa harrastaakseen seksiä tai seksille on muuten vaikea löytää aikaa.

Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Tutkimuksen mukaan suomalaisista työssäkäyvistä 69 prosenttia sanoo seksin auttavan heitä jaksamaan työkiireiden keskellä. Vain 7 prosenttia työssäkäyvistä on sitä mieltä, ettei seksillä ole vaikutusta kiireissä jaksamiseen.

Seksuaaliterapeutin vinkit pariskunnille työn ja seksin yhteensovittamiseen loman jälkeen:

– Jos arjen haasteet painavat kesäloman jälkeen mieltä, voi yksinkertaisilla pienillä muutoksilla taistella kiireen tuntua vastaan, Annukka Lavikainen muistuttaa.

1. Tehkää makuuhuoneesta teknologiavapaa ympäristö. Sopikaa kellonaika, jonka jälkeen kännykät ja tietokoneet suljetaan. Kun sosiaalinen media tai tv-ohjelmat eivät vie koko illalta huomiota, jää aidolle läsnäololle enemmän tilaa.

2. Sopikaa yhteisestä viikonloppulomasta tai muusta yhteisestä tulevasta tekemisestä. Merkatkaa se kalenteriin. Näin teillä on jotakin yhteistä kivaa odotettavaa. Se pitää myönteistä olotilaa yllä, vaikka töihin paluu tuntuisikin raskaalta.

3. Auttaa toisianne kotitöissä. Etenkin kiireen keskellä jaksaa paremmin, kun tietää, että kumppani tukee ja jakaa vastuuta arjen askareista.

4. Pieni asia, kuten kosketus, suudelma tai ystävällinen sana eivät maksa mitään, mutta niissä piilee arjessa jaksamisen kannalta ihmeellinen voima.

– Seksi ja läheisyys lisäävät hyvänolontunnetta ja auttavat rentoutumaan. Etenkin orgasmilla on tunnetusti stressiä lieventäviä vaikutuksia, joten hyödyn saa myös sooloseksissä, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.

– Osaltaan tulos varmasti kertoo myös tasapainoisesta parisuhteesta. Tyytyväisyys seksuaalielämään sekä yhteenkuuluvuuden tunne antavat voimia stressaavaan arkeenkin.

Ajan puuttuminen ja uupumus osalla seksin esteinä

Työssäkäyvien suomalaisten kesken vastaukset puolestaan jakaantuivat kysyttäessä, onko seksille vaikea löytää aikaa. Vastaajista 39 prosenttia ei näe vaikeuksia löytää seksille arkisia hetkiä, kun taas lähes yhtä moni myöntää, että ajan löytäminen on itse asiassa hankalaa.

Työssäkäyvistä 43 prosenttia ei koe töissä uupumisen haittavan seksielämää, kun taas jopa noin joka kolmannen mielestä sillä on kielteisiä vaikutuksia seksin harrastamisen määrään.

– Kiireinen arki vaikuttaa hyvinvointiimme ja luonnollisesti myös seksiin. Kumppanien välinen seksi vaatii yleensä kiireetöntä ja rentoa aikaa yhdessäoloon, ja toisinaan työkiireiden keskellä tällaisen ajan löytäminen voi olla hankalaa, seksuaaliterapeutti toteaa.

Seksin harrastamisella on aiemmin todettu olevan vaikutusta työntekoon. Jos et ole töissä ollut parhaimmillasi, saattaa syynä olla seksin puute. Journal of Management -julkaisussa esitelty, avioparien seksielämään paneutunut tutkimus paljasti, että seksi saa hyvälle tuulelle ja parantaa seuraavan päivän suoritusta töissä.

Lähteet: Kaalimato.com, The SunJournal of Management,

***

Lue myös:

    Uusimmat