"Seinät alkoivat kaatua päälle" – yli neljännes kokee epidemiatilanteen heikentäneen mielenterveyttään

Heikentynyt mielenterveys ja itsetuhoiset ajatukset korostuvat kyselyssä erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa. Tämä näkyy myös järjestön kriisipuhelimessa, sillä erityisesti 18–29-vuotiaiden naisten itsetuhoisten soittojen määrä kasvoi kesällä.

– Nuoret ihmiset siirtyivät opiskelijaporukoista kotiin etätöihin, ja arjen turvaverkko ympäriltä jäi pois. Varsinkin, jos asuu yksin niin jäi todella yksin niiden juttujen kanssa ja seinät alkoivat kaatua päälle. Toki nuoret naiset yleensäkin hakevat apua herkemmin kuin miehet, itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen Mieli ry:stä sanoo.

Kysely on tehty elokuussa, ja sen on toteuttanut IRO Research. Kyselyyn vastasi yhteensä 1000 suomalaista valtakunnallisessa internet-kuluttajapaneelissa.

Lue myös: Nuoret hakeneet ennätyspaljon apua netistä korona-aikana – yhteydenotot aiempaa vakavampia

Miehet eivät hanki apua

Tilastojen mukaan miehet tekevät Suomessa kolme neljäsosaa itsemurhista, mutta vain harva hakee apua. Tilastojen perusteella itsemurhan tehneiden miesten keski-ikä on 48 vuotta. Järjestön kyselyn mukaan yli puolet vakavasti itsemurhaa harkinneista ei ole hakenut apua ongelmiinsa.

Siihen, miksi miehet eivät hae apua, ei ole selvää vastausta.

– Ehkä meillä varsinkin vanhemmilla sukupolvilla on vielä tällainen pärjäämisen eetos, että ongelmista ei puhuta ja ne pyritään kantamaan yksin. Itsemurhaan ja itsetuhoisiin ajatuksiin liittyy paljon vaikeita tunteita kuten häpeää ja syyllisyyttä, joita ei helposti lähdetä avaamaan kenenkään kanssa.

Kukkosen mukaan nuoret sukupolvet puhuvat ongelmistaan helpommin, mutta aina ei välttämättä löydy ihmistä, joka kuuntelisi. Osittain kyse on siitä, että ei uskalleta myöskään kysyä toiselta, miten tällä menee.

– Miehet kyllä tunnistavat itsemurha-ajatukset, mutta kyselymme mukaan puolet näistä miehistä ei ollut koskaan puhunut näistä asioista kenellekään.

Hänen mukaansa miehiä pitäisi rohkaista puhumaan ja toisaalta pitäisi rohkaistua kysymään läheisiltä.

– Se lähtee jokaisesta meistä. Täytyy uskaltaa kysyä ihmiseltä, haluaisiko tämä puhua tai onko kaikki kunnossa, jos näkee että ihmisellä on ongelmia. Ei pidä siirtää vastuuta kertomisesta ihmiselle itselleen. Ongelmia ei tarvitse osata ratkoa. Riittää, että on tukena, etteivät ihmiset jää yksin niiden juttujen kanssa.