Sebastien Ogier kauhisteli Kalle Rovanperän menoa

Monte Carlon MM-rallin lauantaipäivän avaus-ek:lla nähtiin draamaa – M-Sportin Pierre-Louis Loubet romuttaa autonsa juuri ennen erikoiskokeen maalia.

Kalle Rovanperä oli vakuuttavassa vauhdissa lauantaiaamupäivän erikoiskokeilla Monte Carlon MM-rallissa.

MAINOS

MM-ralli yksinoikeudella
C Moressa!

Ruotsin MM-ralli 9.–12.2.

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa

Rovanperä oli aamupäivän nopein kuljettaja ajettuaan kaksi pohja-aikaa kolmella erikoiskokeella. Toyotan suomalaistähti saavutti hieman kärjessä ajavaa tallitoveriaan Sebastien Ogieria, mutta ranskalaisella on yhä puolen minuutin etumatka hallitsevaan maailmanmestariin.

Rovanperä kuitenkin vankisti kakkospaikkaansa, sillä Hyundain Thierry Neuville putosi 12,4 sekunnin päähän.

– Tämä oli hyvä aamu. Saimme heti hyviä aikoja ja ajaminenkin tuntui hyvältä. Nyt tuntui ehdottomasti helpommalta kuin eilen, koska nyt asvaltti oli puhtaampaa ainakin ajolinjalla, Rovanperä viittasi siihen, että perjantaina hän ajoi ensimmäisenä autona erikoiskokeet läpi.

– Pitoa oli enemmän ja ajat olivat parempia. Toki tielle on noussut likaa mutkien leikkauksista, mutta muuten tilanne on hyvä.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Rovanperän mukaan häneltä löytyy yhä vauhtia reservistä.

– Vieläkin on paikkoja, jotka voisimme mennä paremmin. Toinen lenkki on varmasti vaikeampi, koska kaikki parantavat suoritustaan, joten meidänkin on parannettava, Rovanperä totesi.

Monte Carlon klassikkokisaa hallitseva Ogier ajaa lauantaina erikoiskokeet heti Rovanperän jälkeen. Ranskalaismestari näkee siis tarkasti, millaisilla ajolinjoilla Rovanperä on vetänyt mutkat läpi.

Aamupäivän lenkin päättäneellä erikoiskokeella Rovanperä täräytti taululle pohja-ajan peräti 4,6 sekunnin erolla Ogieriin ja Elfyn Evansiin. Seitsemästi Monte Carlon MM-rallin valloittanut Ogier ei voinut kuin kauhistella tiimitoverinsa menoa.

– Näin sen, että Kalle ottaa hulluja riskejä. Teen vain puolet niistä leikkauksista, mutta silti minulle on tullut rengasrikkoja jatkuvasti, Ogier ällisteli viitaten viime kauteen, jolloin ranskalainen kärsi rengasrikon neljässä osakilpailussa.

– Toivotan vain Kallelle onnea loppupäivään. Hän on ottanut isoja riskejä.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja