MM-rallikalenteri 2026 julki – kevätkauteen merkittävä muutos

10.15405606ao
/All Over Press
Julkaistu 31.07.2025 08:50
Toimittajan kuva

Mikko Hyytiä

mikko.hyytia@mtv.fi

Rallin MM-sarjan kilpailukalenteri kaudelle 2026 julkaistiin tänään. Ensi kausi alkaa tammikuussa Monte Carlosta ja päättyy marraskuussa Saudi-Arabiaan. Ohjelmassa on kaikkiaan 14 osakilpailua.

Uudessa kalenterissa ensimmäisenä silmille hyppää se, mitä siitä puuttuu. Sarjan pitkään kaavailtu paluu Yhdysvaltoihin ei nimittäin toteudu vielä ensi kaudellakaan, vaikka keväällä ehdittiin jo uutisoida Tennesseessä sijaitsevan Chattanoogan isännöivän ensimmäistä Yhdysvaltain MM-rallia sitten vuoden 1988.

Merkittävimmät muutokset ensi kaudessa liittyvät kevään kolmeen asfalttikisaan.

Kolme ensimmäistä kisaa – Monte Carlo, Ruotsi ja Kenia – ovat samat kuin tänä vuonna, mutta sen jälkeen ajetaan kaksi peräkkäistä asfalttikisaa Kroatiassa ja Kanariansaarilla. Tämän jälkeen toukokuussa mennään ensin Portugalin soralle ja loppukuusta vielä Japanin asfaltille. Japanin osakilpailu on viime vuodet ajettu vasta loppukaudesta.

Tällä muutoksella on haluttu vähentää peräkkäisten sorakisojen määrää. Esimerkiksi tänä vuonna niitä ajetaan toukokuusta syyskuuhun peräti seitsemän peräjälkeen, mikä vaikeuttaa MM-sarjan kärkimiehen urakkaa huomattavasti huonon lähtöpaikan vuoksi.

Ensi vuoden kalenterissa on kauden jälkimmäisellä puoliskolla joko viisi tai seitsemän sorakisaa riippuen siitä, ajetaanko kauden toiseksi viimeinen kisa Italiassa soralla vai asfaltilla. Italian kisa on ajettu pitkään Sardinian soralla, mutta ensi vuonna sen paikalla saatetaan nähdä pitkään EM-sarjassa mukana ollut Rooman asfalttikisa.

Suomen MM-ralli on omalla paikallaan heinä-elokuun vaihteessa.

– Tämä kalenteri on rakennettu tarkoituksella. Se on vaihteleva, virtaa hyvin ja heijastelee sitä palautetta, jota olemme saaneet tiimeiltä, kuljettajilta ja osakkeenomistajilta. Olemme pyrkineet miettimään, miten kisojen asettelulla voi vaikuttaa urheilulliseen taisteluun, MM-sarjan kaupalliset oikeudet omistavan WRC Promoterin Jona Siebel sanoo.

MM-rallikalenteri 2026:

1.Monte Carlo22.–25.1.
2.Ruotsi12.–15.2.
3.Kenia12.–15.3.
4.Kroatia9.–12.4.
5.Kanariansaaret23.–26.4.
6.Portugali7.–10.5.
7.Japani28.–31.5.
8.Kreikka25.–28.6.
9.Viro16.–19.7.
10.Suomi30.7.–2.8.
11.Paraguay27.–30.8.
12.Chile10.–13.9.
13.Italia1.–4.10.
14.Saudi-Arabia11.–14.11.

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli