Sébastien Ogier jatkaa ralliuraansa Toyotalla – "Tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelmani"

Toyotan MM-rallitalli vahvisti perjantaina odotetun uutisen: kuusinkertainen maailmanmestari Sébastien Ogier jatkaa tallissa kaudella 2021.

Ogier, 36, siirtyi Toyotalle täksi kaudeksi Citroënilta, joka vetäytyi rallin MM-sarjasta viime kauden päätteeksi.

Ogier sanoi aiemmin, että vuosi 2020 jäisi hänen uransa viimeiseksi, mutta ranskalainen muutti mieltään koronakriisin typistettyä kauden vain seitsemän osakilpailun mittaiseksi.

Ogier on tämän kauden MM-pisteissä toisella sijalla, 14 pisteen päässä tallikaveristaan Elfyn Evansista, kun ajamatta on enää yksi osakilpailu.

Ogier koki kovan takaiskun syyskuussa Turkissa, kun hän keskeytti toiseksi viimeisellä erikoiskokeella kolmannelta sijalta ja Evans ajoi voittoon.

– Kausi 2020 ei ollut niin pitkä kuin odotin sen olevan. Kilpailuja on ajettu vain vähän mutta riittävästi, että olen nähnyt nauttivani työnteosta tallin kanssa ja tämän auton ajamisesta. Olen iloinen, kun voin vihdoin vahvistaa, että ajan vielä yhden vuoden Toyotan kanssa, Ogier sanoo Toyotan julkaisemalla videolla.

– Tämä ei ollut alkuperäinen suunnitelmani, mutta vuosi  on ollut erikoinen kaikille. Olen viettänyt paljon aikaa kotona, enkä ajatellut lopettaa uraani näin erikoiseen kauteen. Toivottavasti voimme ensi vuonna ajaa normaalin kauden, ja tavoitteenani on voittaa silloin vielä viimeinen maailmanmestaruus. Vauhtini riittää rallien ja mestaruuden voittamiseen, ja se on kaikki, mitä rallikuljettaja tarvitsee. Kaikki elementit ovat olemassa, joten nyt vain eteenpäin.

Mikäli koronatilanne mahdollistaa, MM-rallikauden viimeinen osakilpailu ajetaan  3.–6. joulukuuta Italian Monzassa.

Evansin ja Ogierin lisäksi myös Hyundain Thierry Neuvillella ja Ott Tänakilla on vielä mahdollisuus MM-titteliin, mutta he ovat 24:n ja 27 pisteen päässä Evansista, kun jaossa on maksimissaan 30 pistettä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja