Sebastian Vettelin tiimin ex-pomolta rankkaa rapaa omistajalle: "En usko, että haluaa ajaa ollenkaan"

Saudi-Arabian GP:n tapahtumat kohauttivat – urheilutoimittajat käyvät läpi alkukauden puhutuimmat aiheet 8:19
Katso videolta: Tässä on F1-alkukauden kohahduttavimmat aiheet.

F1-kauden kaksi ensimmäistä kisaa sivussa ollut Sebastian Vettel tuskin haluaisi enää palatakaan ongelmissa rypevän Aston Martinin kisakuskiksi, arvioi tallin edeltäjää johtanut Colin Kolles.

Vettel jäi Bahrainin avauskisan lisäksi sivuun myös viime viikonlopun Saudi-Arabian GP:stä koronavirustartunnan takia, koska hänen testituloksensa näyttivät yhä positiivista kisaviikolla.

Samaan aikaan Aston Martin on rypenyt sarjan häntäpäässä. Tallille on asetettu odotuksia jättimäisten taloudellisten panostusten takia. Kahdesta ensimmäisestä kisasta on ollut kuitenkin tuloksena vain Lance Strollin ja Vettelin tuuraajan Nico Hülkenbergin 12. sijat.

Aston Martinin edeltäjää Force Indiaa vuosina 2005–2008 tallipäällikkönä johtanut Colin Kolles epäilee, että nelinkertaisella maailmanmestarilla Vettelillä tuskin olisi edes halua palata varikolle.

– En usko, että hän haluaa ajaa ollenkaan. Ei hän haluaisi tehdä sitä itselleen, Kolles kommentoi saksalaiselle Sport1-kanavalle.

– Se on tietysti erittäin rohkeasti sanottu, mutta olen varma, että hän miettii paljon sitä, pitäisikö hänen enää tehdä sitä, mitä hän tekee, Kolles jatkaa.

Miljardööri puuttuu kaikkeen, työntekijät eivät luota itseensä

Aston Martin teki alkavaan kauteen muutoksia hankkiessaan toimitusjohtajaksi McLarenilla menestystä 2000-luvun alussa niittäneen Martin Whitmarshin sekä tallipäälliköksi pitkän uran myös F1-insinöörinä tehneen Mike Krackin.

Tallin taustalla on resursseja, kiitos kanadalaismiljardööri Lawrence Strollin, mutta Kollesin mukaan omistaja on yksi iso tekijä Aston Martinin nykyongelmissa.

– Se ei toimi. Miksi? Heillä on talliomistaja, joka luulee olevansa tiimin johtaja. Hän tietää kaikesta kaiken ja asettaa poikansa (kuljettaja Lance Strollin) keskiöön kaikin voimin. Minusta se on täysin väärä lähestymistapa, Kolles kommentoi.

– Jos otat miljoonan mitä tahansa valuuttaa ja heität sen tuleen, raha palaa yhtä nopeasti kuin formula ykkösissä, jos et tiedä, mitä teet. Sitä me näemme nyt Aston Martinilla.

Aiemmin Racing Pointin nimellä toiminut talli aiheutti kaudella 2020 kohun tuotuaan radalle täysin moottorivalmistajansa Mercedeksen auton kopion. Sen jälkeen tiimi on ollut ongelmissa yrittäessään rakentaa menestyvää autoa omilla resursseillaan.

– Tunnelma tallissa on todella huono, kun alkaa ottaa jonkun toisen osia, koska silloin tiedät, ettei omistaja luota sinuun, Kolles arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat