Kimi Räikkönen ajaa viimeistä viikonloppuaan Ferrarilla, ja hän on hyvästelemässä ainakin tallikaveriaan Sebastian Vetteliä varsin hyvissä tunnelmissa.
Räikkönen ja Vettel istuivat vierekkäin torstain lehdistötilaisuudessa. Ferrarille jäävältä Vetteliltä kysyttiin, mitä hän jää kaipaamaan Kimissä.
– Hiljaisuutta, Vettel vastasi hymyillen pienen mietinnän jälkeen.
Vastaus aiheutti lehdistöhuoneessa naurunremakan, ja Räikkönenkin huvittui.
– Lyhyitä palavereita minun puoleltani, Räikkönen heitti.
– Nimenomaan! kuului Vettelin vastaus.
Neljä yhteistä kautta Ferrarilla ovat alleviivanneet Räikkösen ja Vettelin tulevan äärimmäisen hyvin toimeen keskenään. Vetteliltä udeltiin myös sitä, odottaako hän ensi kaudella erilaista painetta, kun nuori tulee tallikaveriksi.
