Se on siinä! Maaginen 500 km/h murskaksi ensimmäistä kertaa ja vielä yleisellä tiellä – tältä ennätysveto näytti ratin takaa
Yhdysvaltalainen hyperautovalmistaja SSC North America kertoo rikkoneensa sekä tuotantoautojen nopeusennätyksen että tähän asti koskemattomana pysyneen 500 tuntikilometrin rajan.
Maailman nopeimman tuotantoauton valtikkaa pitelee nyt amerikkalaisvalmisteinen SSC Tuatara. Sen kahden huippunopeusvedon keskiarvoksi saatiin 508,73 kilometriä tunnissa, mikä suorastaan murskasi ruotsalaisen Koenigsegg Agera RS:n aiemman 477 km/h:n tuloksen.
Uusi ennätys syntyi 10. lokakuuta Las Vegasin liepeillä yleisellä, mutta muulta liikenteeltä suljetulla tiellä. Mittaa tienpätkällä oli reilut 11 kilometriä.
Tuatara viiletti tien ensin yhteen suuntaan ja heti perään toiseen. Jälkimmäisellä vedolla se saavutti peräti 533 tuntikilometrin nopeuden.
Auton ratissa oli 29-vuotias brittiläinen kilpa-autoilija Oliver Webb. Webbin mukaan hän olisi päässyt jälkimmäisessä yrityksessään kovempaakin, mutta sääolot eivät olleet täysin tiimin puolella.
– Vauhti nousi vielä viimeisten viiden sekunnin aikana yli 30 km/h. Veto oli edelleen hyvä. Sivutuuli oli ainoa asia, mikä esti meitä viemästä autoa suorituskykynsä rajoille, Webb hehkutti tiedotteessa.
Asian vahvisti myös SSC:n toimitusjohtaja Jerod Shelby.
– Pääsimme aika lähelle auton teoreettista maksiminopeutta. Tosielämän olosuhteissa ja yleisellä tiellä se on suorastaan hämmästyttävä suoritus, hän totesi.
SSC Tuataran konepellin alla mylvii 5,9-litrainen kaksoisahdettu V8, joka tuottaa E85-polttoainetta käyttämällä 1 750 hevosvoimaa. Sen vaihteisto on 7-lovinen manuaali. Autoa valmistetaan tasan sata kappaletta.
Maailman nopeimman tuotantoauton titteli ei ole SSC:n hallussa ensimmäistä kertaa. Yhtiön Ultimate Aero rikkoi silloisen tuotantoautojen nopeusennätyksen vuonna 2007 saavutettuaan 412 kilometrin huippunopeuden. Se piti ennätystä hallussaan vuoteen 2010, jolloin Bugatti Veyron nappasi halutun arvonimen täräyttämällä tutkaan 429 km/h:n nopeudella.
Katso alta Top Gearin julkaisema video ennätysajon kyydistä.
Lähteet: SSC North America, Top Gear
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää