SE-juoksullaan säväyttänyt Elmo Lakka jälleen kovassa vauhdissa – "Siitä tietää, että juoksu kulkee hyvin"

Elmo Lakka tykitti 110 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen – Arto Bryggare onnellinen ennätysmiehen vaihtumisesta.

Pika-aitojen tuore SE-mies Elmo Lakka on vakiinnuttanut tasonsa 13,5 sekunnin tuntumaan. Hän juoksi alkuviikosta Turussa alkueräajan 13,49, mutta kompuroi finaalin 13,67 sekuntiin. Torstaina Espoossa rento alkueräjuoksu toi ajan 13,62 ja loppukilpailun kolmossija heltisi uran viidenneksi parhaalla tuloksella 13,53.

Ajat kertovat kehityksestä ja ovat vahvistaneet, ettei hänen Jyväskylässä 2. kesäkuuta juoksemansa Suomen ennätys 13,31 ollut millään tavalla vahinko.

– Taso alkaa vakiintua 13 ja puolen sekunnin tuntumaan. Siitä tietää, että juoksu kulkee hyvin, kun kaikki osuu taas kohdilleen, Lakka totesi.

– Uskon, että esimerkiksi Turun alkueräjuoksu oli ennätysjuoksun veroinen suoritus, mutta tulin viimeiseltä aidalta maaliin lasketellen, ilman yhtään ponnistusta eteenpäin.

Ponnistus ei enää jarruta

Lakka on parantanut ponnistusta aidoille. Hänellä on ollut aiemmin askeleessa vauhtia jarruttavaa vastaponnistusta, mutta nyt ponnistava jalka tulee maahan niin, että nilkka on liikkeessä taaksepäin.

– Tänään loppukilpailussa minulla oli hyvä lähtö ja juoksu tuli puoleenväliin ihan hyvin. Sitten yksi ponnistus lähti liian korkealle. Luultavasti siihen tuli vastaponnistus, Lakka arvioi Espoon kisojen finaalisuoritusta.

Oikein suunnatun ponnistuksen ansiosta Lakka on parantanut parhaat aitavälinsä 1,01 sekuntiin. Myös kiihdytys ensimmäiselle aidalle on kehittynyt hurjasti.

– Olin aiemmin juossut ensimmäiselle aidalle 2,59 sekunnissa. Ennätysjuoksussa se putosi 2,50 sekuntiin, Lakka kertoi.

Merkittävin parannuskohde on kahdella viimeisellä aikavälillä. Ne hidastuvat liikaa.

– Ennätysjuoksussa viimeiset välit menivät 1,09 sekuntiin. Nopeimpien ja näiden hitaimpien aitavälien ero on vielä liian suuri, Lakka tunnusti.

Treenijaksoa on aikaistettu

Lakalle on kertynyt kahdeksaan päivään kuusi starttia. SE-ajallaan hän alitti Tokion olympialaisten tulosrajan, joten hän voi nyt aikaistaa seuraavaa harjoitusjaksoa.

– Minun oli tarkoitus kilpailla vielä viikonloppuna Genevessä, mutta aloitan sen sijaan puolentoista viikon treenipätkän. Väliin tulee sitten Euroopan joukkuemestaruuskilpailut Romanissa ennen kuin treeni taas jatkuu, Lakka kertoi.

Olympiavireensä Lakka aikoo viimeistellä heinäkuussa Tukholman, Oslon tai Monacon Timanttiliigassa.

Norjan Vladimir Vukicevic voitti Espoossa 110 metrin aitajuoksun loppukilpailun ajalla 13,49. Britannian David King oli toinen samalla ajalla Lakan kanssa.


Juttua muokattu 10.6. kello 2057. Lakan aika oli hänen uransa viidenneksi paras.

Lue myös:

    Uusimmat