SDP:lle karvas tappio - Kiljunen jäi niukasti rannalle

SDP koki suuren tappion eurovaaleissa. Puolue sai kaksi paikkaa entisen kolmen sijaan.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen oli Juttutuvan vaalivalvojaisissa murhemielellä. Hän ehti jo hetken roikkua kiinni europarlamenttipaikassa, mutta jäi lopulta rannalle. Puolueesta läpi menivät Liisa Jaakonsaari ja Mitro Repo.

- Pettymys on päällimäinen tunne. Olisimme halunneet vielä sen kolmannen paikan. Kun äänestysprosentti jää näin alhaiseksi, se aina rankaisee sosiaalidemokraatteja, Kiljunen harmitteli.

Miltä pitkänlinjan tekijästä tuntuu, kun julkkisehdokas Mitro Repo kiilaa ohi?

- Mitro Repo tehnyt hienon kampanjan, mutta kyllä tämä varmasti kertoo tämän päivän poliittisesta kulttuurista, jossa yleisjulkisuus on tärkeää. Medialla on tässä asiassa oma roolinsa, kun se antaa

Kiljunen kuitenkin vakuuttaa uskovansa, että Repo tekee hyvää työtä Euroopan parlamentissa.

- Uskon, että molemmat sosiaalidemokraatit täyttävät siellä paikkansa ja tuemme heitä molempia täältä Suomen eduskunnasta käsin.

Kiljunen kieltäytyy arvioimasta puheenjohtaja Jutta Urpilaisen asemaa vaalituloksen jälkeen. Hänen mukaansa alhaisen äänestysaktiivisuuden takia tuloksesta ei voi tehdä mitään yleispoliittista päätelmää.

- Sitä paitsi on sanottava, että meidän kampanjamme oli hieno. Tukiryhmät olivat hienosti takana ja ehdokkaat tukivat toisiansa. Jos tällä pohjalla mennään eduskuntavaaleihin, me voitamme ne, Kiljunen reipastuu.

(MTV3)

Urpilainen: Tulos on tappio ja pettymys

Juttutuvassa nähtiin pettyneitä ilmeitä

Lue myös:

    Uusimmat