Satu Tiivola: Vallasta pitää pystyä irrottautumaan
Kauppaneuvos Satu Tiivola vakuuttaa iäkseen 85 vuotta, vaikka moni ei sitä tunnu uskovan. Pitkän iän salaisuus lepää Haikon Kartanon perustajan mielestä pitkälti omien korvien välissä.
Satu Tiivola vetäytyi viime vuonna roolistaan hallituksen puheenjohtajana Vuoristo-yhtiössä. Porvoossa sijaitseva Haikon Kartano on silti yhä Tiivolan lempilapsi ja tiivis osa hänen elämäänsä.
− Pidän huolta paikan ulkoisesta kauneudesta: puutarhoista ja metsästä. Poikani Veikko hoitaa bisnespuolen, Tiivola kertoo.
Vuosikymmenet perheyritystä luotsannut Tiivola ei ole kokenut irti päästämisen tuskaa. Onhan hän yhä päivittäin läsnä Kartanon elämässä.
− Kun antaa vallan ja vastuun toisiin käsiin, pitää pystyä myös itse irrottautumaan. Poikani keskustelee kanssani kiperistä kysymyksistä. Mutta olisi kamalaa, jos alkaisin sekaantua hänen asioihinsa.
Hiihtäminen sai jäädä
Tiivolaa seuratessa ei uskoisi, että hän on jo 85 vuotta. Eikä moni uskokaan. Teräsrouvan terveys on kunnossa ja muisti pelaa.
Tiivolan resepti pitkään ikään ja hyvään vointiin on selkeä.
− Olen ymmärtänyt urheilun merkityksen jo nuorena. Olen kova kävelijä. Katson tarkkaan, mitä syön. En käytä tupakkaa tai alkoholia, paitsi ihan vähän samppanjaa. Elän tiukasti ajassa. Vanheneminen tapahtuu omien korvien välissä, Tiivola sanoo.
Jostain hän on sentään joutunut luopumaan. Vielä pari vuotta sitten Tiivola hiihti kunnioitettavat 800 kilometriä per talvi. Sitten hän kaatui jäisessä mäessä pahasti.
− Tuolloin ajattelin, että nyt Satu lopetat! Olin juuri ostanut uudet hienot sukset. Myin ne pois eurolla, Tiivola naureskelee ja lisää, että hienot talvikelit ovat laukaisseet jälleen kaipuun laduille.
Arkistot kätkevät muistoja
Tiivolasta huokuu positiivisuus, ja sen nimeen hän myös vannoo omassa elämässään.
− Positiivisesti ajattelevat ihmiset ovat terveempiä ja elävät pidempään. Onni on vähästä kiinni, Tiivola tietää.
Häntä ilahduttavat muun muassa kauniit pakkasmaisemat sekä kolme lastenlasta, jotka ovat pärjänneet hyvin opiskeluissaan.
Vuosien kertyminen ei huoleta Tiivolaa. Sen verran hän miettii tulevaa, että on alkanut käydä läpi oman hallintokautensa aikaisia papereita Haikon Kartanon arkistoissa. Mitä säästää, mitä heittää pois?
− Niitä lukiessa mieli on palannut menneisiin hetkiin. Viralliset paperit sisältävät paljon elettyä elämää ja muistoja.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
Lataa lisää