Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta oli Sveitsi-ottelun jälkeen pettynyt, että jatkopaikka karkasi joukkueelta aivan viime minuuteilla.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen taival EM-kisoissa päättyi lohkovaiheeseen. Joukkueelta olisi vaadittu lohkovaiheen päätöspelissä voitto Sveitsistä, mutta ottelu päättyi 1–1-lukemiin. Tulos riitti viemään Sveitsin jatkopeleihin paremman maalieron turvin.
Lue myös: Hirveä isku Helmareille – lisäajan maali kostautui: näin Suomen viimeinen EM-kisaottelu eteni
Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta harmitteli ottelun jälkeen, ettei Suomi pystynyt esiintymään yhtä vahvasti kuin edellisessä ottelussa Norjaa vastaan.
– Vaikka Norjalla oli enemmän supertähtiä, Sveitsi esiintyi meidän lohkovastustajistamme parhaiten. He olivat selkeästi aggressiivisin puolustamaan ja he pääsivät purkamaan meidän antaman pallollisen prässin helposti, Saloranta kertoi MTV Urheilulle ottelun jälkeen.
Päävalmentaja myöntää suoraan, että Sveitsi loi pelaamisellaan kovan haasteen Helmareille.
– Meillä oli tässä ottelussa enemmän vaikeita hetkiä kuin meillä oli koko turnauksessa yhteensä.
– Meillä oli omat hetket ja omat paikat, jotka pystyttiin luomaan, mutta varsinkin ensimmäisellä jaksolla pelin virtaus katkesi vähän turhaan.
– Se ei ollut pelkästään Sveitsin hyvyyttä, vaan meidän syöttämisen laatu oli normaalia heikompaa ja se rikkoi rytmiä. Pakottamattomien virheiden takia olimme vähän kierteessä, Saloranta toteaa.
"Olimme vähän passiivisia"
Saloranta sanoo, että fyysisesti kovien Islanti- ja Norja-pelien jälkeen rotaatiota kenttäkoostumuksessa oli pakko tehdä.
– Totta kai tiedettiin, että vaihtoja täytyy tehdä hyvissä ajoin. Piti katsoa pelin kuvaa ja tietysti pelin tilanne ratkaisi. Tilanteeseen reagoitiinkin ennen ensimmäistä maalia. Otettiin isoja riskejä, mutta niin pitää tehdäkin. Me halusimme voittaa ja pelata jatkopaikasta.
Vaihdot tuottivatkin Salorannan toivomaa painetta Sveitsin kenttäpäähän. Palkinto tuli, kun Natalia Kuikka pääsi ampumaan rankkarista Suomen 1–0-johtomaalin 79. minuutilla.
Helmarit siirtyi maalin jälkeen 5–4–1 -muodostelmaan tarkoituksenaan puolustaa johtomaalia. Salorannan mukaan se toimi alkuun hyvin.
– Me olimme vähän passiivisia ja kerjättiin Sveitsiä lyömään palloa meidän päähän. Ei ollut riittävää painetta ja sitä kautta pallo pomppi lisäajalla maaliin.
Ottelun viimeisillä hetkillä Helmarit löi kaiken peliin, mutta tarvittavaa toista maalia ei syntynyt.
– Saatiin pari erikoistilannetta ja hyvä Olga Ahtisen laukaus, että tilanne olisi voinut siitä kääntyä vielä.
– Harmittaa isosti ja sattuu ihan fyysisesti tämä pettymys. Kokonaisuutena tämä oli meidän kolmanneksi paras peli tässä lohkossa.
Saloranta sanoi kiittäneensä pelaajia ottelun jälkeen, että he olivat "yhtä hulluja" uskoessaan EM-kisaprojektiin.
– Tekeminen ja tavoite on ollut, että voitetaan lopputurnauksessa otteluita. Nyt voitettiin yksi ja pelattiin yksi tasan, se ei riittänyt jatkoon, mutta siinä on paljon hyvää pelisuorituksessa ja kuinka paljon pystyimme luomaan paikkoja meitä parempia joukkueita vastaan.
– Olen äärettömän ylpeä pelaajista ja näen heidän pettymyksestään, että he ovat aidosti uskoneet tähän hommaan.