Mainos

Säteilevää kipua ja kiristävä kroppa – syy ei välttämättä olekaan lihaksissa!

Jos kroppaa kiristää ja toimintakyky on oudosti laskenut, eikä syytä oikein löydy, voivat oireet liittyä sidekudosverkkoon.  

Faskia on koko kehon kattava sidekudosverkko, jonka tärkein tehtävä on liikkeen säätely. Faskiaan perehtynyt fysioterapeutti Anne Puranen vieraili Huomenta Suomen Terve aamu -lähetyksessä kertomassa sidekudosverkon aiheuttamista vaivoista.

Faskia toimii viestinviejäverkkona, joka välittää aivoille tietoa kehon asennoista. Faskian toinen tärkeä tehtävä on toimia voimanvälittäjänä. Jopa 30 prosenttia lihasten tuottamasta voimasta välittyy faskiarakenteiden kautta.

Faskia on olennainen osa kehon toimintakykyä. Puranen kertoo, että sidekudosverkkoon kuuluu kolme kerrosta.

– Ensin on lihaskalvo. Sen päällä on syväfaskia, joka yhdistää lihaksia samaan suuntaan voimaa tuottaviksi ketjuiksi. Sitten on vielä pinnallinen faskia, joka toimii voimanvaimentimena ja edesauttaa ihon liukumista syväfaskian päällä.

– Näiden välissä on nestettä, jonka kuuluu toimia liukastusaineena, jotta kalvokerrokset pystyy vapaasti liikkumaan toisiinsa nähden, jotta ne pystyvät tuottamaan voimaa.

Liikunta on avainasemassa 

Faskiaan liittyvistä ongelmista voivat kieliä liikkeen hallinnan häiriöt ja epämääräiset, säteilevät hermopinteen kaltaiset kivut, joihin ei kuvantamalla löydy selitystä.

– Voi olla, että nuori, terve ihminen ei esimerkiksi pysty seisomaan yhdellä jalalla.

Anne Purasen mukaan jo pelkkä staattisen työn tekeminen ja pitkään paikallaan istuminen voi riittää siihen, että kerrokset ovat tiiviimmin kiinni toisissaan.

– Vapaa liike estyy, mikä aiheuttaa kipua sekä voimantuoton ja liikkeen hallinnan heikkenemistä.

Tyypillisiä tapauksia ovat niin sanotut iskiasvaivat. Henkilöllä voi olla pakarasta alaraajaan säteilevä tunne, mutta hermopinnettä ei pystytä osoittamaan. Tähän liittyy usein myös ulkoreiden kireyttä.

– Ulkoreiden kireyttä hoidetaan usein rullaamalla, mutta minun mielestäni se on oireen hoitoa. Ongelma on yleensä liikkeen hallinnassa. Paljon istuvilla on heikot syvät pakaralihakset, minkä takia lantio keinuu liikaa ja rasitus välittyy reiden ulkoreunan kalvoon. Pakaralihas, joka on heikko, menee jumiin, ja pakaraa pakottaa.

– Itsekin joskus käsittelen ulkoreittä, ja se helpottaa oireita, mutta olennaista on tunnistaa liikkeen hallinnan ongelma.

Miten faskiavaivoja sitten hoidetaan? Puranen sanoo, ettei venyttely riitä.

– Antaisin venyttelylle vähemmän arvoa kuin toiminnalliselle liikkuvuusharjoittelulle. Tavallisella ihmisellä kireys ei ole yleensä ole lihaksessa. Lihakset eivät ole supistuneita, vaan kalvokerrokset ovat jämähtäneet kiinni toisiinsa. Jos tehdään staattinen venytys ja kalvot kiristyvät äärimmilleen, ne lähenevät toisiaan.

Purasen mukaan apua vaivoihin löytyykin toiminnallisesta liikkuvuusharjoittelusta ja monipuolisesta liikunnasta. Katso videolta, mistä toiminnallisessa liikkuvuusharjoittelussa on kyse. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.