Hovioikeus kertoi tänään pitävänsä voimassa Michael Penttilälle aiemmin käräjäoikeudessa annetun murhatuomion. Hovioikeuden ratkaisussa on kuitenkin merkittävä eroavaisuus aiempaan käräjätuomioon verrattuna.
Käräjäoikeus tuomitsi Penttilän murhasta elinkautiseen vuonna 2018, sillä Penttilä oli edeltävänä keväänä kuristanut kuoliaaksi seksityöläisen Helsingin Vaasankadulla sijaitsevassa asunnossa.
Penttilä myönsi tappaneensa naisen. Hänen mukaansa kyse ei kuitenkaan ollut murhasta. Hän kertoi kuristaneensa naisen pikaistuksissaan sen jälkeen, kun nainen oli tunnistanut hänet sarjakuristajaksi ja alkanut muun muassa nimitellä häntä.
Lue myös: Nyt puhuu sarjakuristajan asianajaja: Elinkautinen tuskin yllätti Michael Penttilää, elämä jatkuu tuttuun tapaan – "Hän on viettänyt suurimman osan elämästään vankilassa"
Suunnitelmallisuutta perusteltiin muun muassa kuristuspornon katselulla
Penttilä myönsi tapon, mutta käräjäoikeus katsoi, että kyse oli murhasta.
Tappo voidaan katsoa murhaksi, mikäli se on erityisen raa’alla ja julmalla tavalla tehty tai siihen liittyy vakaata harkintaa. Vähintään toisen kriteereistä on täytyttävä. Lisäksi teon on oltava kokonaisuutena arvioiden törkeä.
Käräjäoikeus katsoi, että Penttilän tapauksessa kaikki kriteerit täyttyivät. Hovioikeus oli asiasta eri mieltä. Hovioikeuden mukaan Penttilä ei ollut surmannut seksityöläistä vakaasta harkinnasta, vaikka teko olikin erityisen raaka ja julma sekä kokonaisuudessaan törkeä.
Käräjäoikeus perusteli johtopäätöstään vakaasta harkinnasta muun muassa sillä, että Penttilä oli hankkinut etukäteen prepaid-puhelimen, jolla hän oli yhteydessä henkirikoksen uhriin. Hän oli myös hankkiutunut puhelimesta eroon teon jälkeen, samoin kun hän toimi uhrin puhelimen kanssa.
Käräjäoikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että Penttilä oli murhaa edeltävänä päivänä katsonut kuristuspornoa. Käräjäoikeuden arvion mukaan se kertoi Penttilän suunnitelleen naisen kuristamista.
